Oodi - enemmän kuin kirjasto!


Mahtavaa alkanutta vuotta! Päätin nyt lopettaa taukoni blogista ja palata jälleen postauksien pariin. Tämän vuoden ensimmäinen postaus käsitteleekin Helsingissä sijaitsevaa kirjasto Oodia, joka on luultavasti Suomen ainoita kirjastoja, jota mennään vain ihastelemaan.

Itse kävin Oodissa 18.1 perjantaina kun aikaa piti saada kulutetuksi ennen työhaastattelua, ja tottakai Oodi oli paikka, jonka halusin nähdä ja siellä saisi viettää aikaa niin paljon kuin haluaisi vaikka ilman syytä, eikä kukaan tulisi kysymään mitä sielä oikein harhailee.

Kirjoitin puhelimen muistioon varsin pitkän listan huomioita ja fiiliksiä kirjastosta, joten tässäpä niitä tulee!

Heti kun kirjaston ovista astuu sisälle, pystyy haistamaan kuinka tuore tuoksu kirjaston materiaaleista tulee. Puu tuoksuu ihanasti ja eteen avautuu avara kirjasto. Vaikka kello on vasta yhdeksän aamulla, on Oodissa jo paljon ihmisiä työn touhussa, ja jatkuvasti kirjastoon astuu lisää ihmisiä. Kaupunkilaiset ovat selkeästi ottaneet Oodin omakseen.


Ylimmässä, kolmannessa kerroksessa, johon suuntaan ensimmäisenä on mahtavat näkymät, joita voi ihastella tuolilla istuen. Suoraan edessä näkyy eduskuntatalo ja musiikkitalo, oikealla näkyy kansallismuseon torni ja finlandiatalo. Maisemia voi myös mennä ihastelemaan ylöspäin nousevalle kielekkeelle. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee myös kirjaston kirjakokoelma. Hyllyt olivat lähestulkoon tyhjiä, ja varaushyllyt puolestaan aivan täynnä. Käyttöä kirjastolle ja sen kokoelmalle on selkeästi.




Parasta Oodissa on kirjahyllyissä olevat valot, tila ja selkeys. Ei ole hetkeen ollut yhtä helppoa hengittää yleisessä tilassa jossa on paljon tuntemattomia ihmisiä.

Mitä pidemmälle aika meni, sitä enemmän kirjastoon tuli niin päiväkoti-, kuin koululaisryhmiä. Kolmannessa kerroksessa on tietty alue lapsille, mutta vaikka siellä olikin kova melu, ei se kuulunut juurikaan muualle samaa kerrosta, joten ilmeisesti akustiikka toimii.


Toisessa kerroksessa on hienon näköiset työskentelytilat, joissa näyttää ihmisiä riittävän. Opiskelijat ahertavat tehtäviensä parissa ja jotkut tekevät ryhmätöitä. Toisessa kerroksessa on myös mahdollisuus lainata tablettia. Työskentelytilojen lisäksi toisesta kerroksesta löytyy kaupunkiverstas, jossa on niin 3D tulostimia kuin ompelukoneita. Tietokoneita löytyy asiakkaiden käyttöön, samoin studio ja pelitila. Kokoushuoneet on varustettu televisiolla ja kaiuttimilla, joten palaveritkin onnistuvat helposti uuden ajan kirjastossa. Parasta toisessa kerroksessa ovat pehmeät oleilurappuset.


Alimmassa, eli ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee Fazerin kahvila (kahvila on myös kolmannessa kerroksessa) sekä elokuvateatteri. Alimman kerroksen erilaisten pisteiden tarkoitus ei oikein auennut minulle, mutta veikkaan niiden liittyvän 1+ kerroksessa sijaitsevaan Bryggaan ja sielä oleviin pisteisiin joissa voi tutustua Helsinkiin tai jättää parannusideoita. Bryggassa oli jonkin verran iteraktiivista tekemistä.


Oodissa selkeää linjaa pitävät materiaalien yhtenäisyys ja ikkunoissa olevat valkoiset pisteet jotka muistuttavat lumisadetta. Tullessani kirjastoon ajattelinkin ensi, että ikkunat ovat jäätyneet. Katsottuani ikkunoita tarkemmin, muistin, että niissä olevat pisteet ovat tarkoituksellisia.


Koko kirjasto tuntuu olevan täynnä sähköpistokkeita, joten työntekoa kirjastossa selkeästi tuetaan. Tässä vaiheessa toivoin, että olisin ottanut laturin mukaan, sillä puhelimesta alkoi loppumaan akku kirjoitettujen muistiinpanojen ja otettujen kuvien, sekä pakkasen takia, ja kirjastossa olisi varmasti ollut minulle yksi pistoke josta ladata puhelin täyteen.


Kokonaisuudessaan Oodi on enemmän kuin kirjasto - se on paikka missä voi vain olla, siellä voi luoda mestariteoksia hiljaisissa työhuoneissa tai saada kokonaisvaltaisen kulttuurielmyksen monumentteja, taideteoksia ja elokuvaa ihastellen.

Oletko sinä käynyt Oodissa?

Kuvat ovat ottamiani, ethän siis käytä niitä ilman lupaani!

Kommentit

  1. Samaa mieltä olen kanssasi, Oodi on kyllä aivan mahtava paikka. Aina ei edes muista olevansa kirjastossa! Ihana monitoimitila helsinkiläisille. Kävin siellä kerran noin kuukausi sitten ja varmasti menen uudelleenkin, kunhan tulee asiaa Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin maisemaa katsellessa unohdin, että olin kirjastossa. Tuollainen monitoimitila on kyllä todella kätevä, hieman käy kateeksi pääkaupunkiseudun asukkaita!

      Poista
  2. Oodi on ihan hieno paikka ja mielenkiintoinen, mutta en pidä siitä kirjastona. Nykyään kirjastossa liikaa hälinää ja muuta kauppakeskusmaista toimintaa. Pidän enempi perinteisistä rauhallisista kirjastoista, joissa keskitytään siihen kirjaston perinteiseen sivistävään rooliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, ja pahoittelut venähtäneestä vastaamisestani.

      Jokainen saa tykätä juuri sellaisesta mistä haluaa, ja eipä tietääkseni Suomessa ihan hirveästi Oodin kaltaisia monitoimikirjastoja olekaan. Itse pidän siitä, että kirjastossa on hyvät opiskelutilat, jota opiskelijana arvostan. Uskon kuitenkin, että aikuisempaan makuun ovat rauhallisemmat kirjastot, joissa kirjaston perusajatus on selkeästi läsnä, mutta toisaalta ihmiset kaipaavat nykyaikana helppoutta, eli sitä, että kaikki löytyy saman katon alta - ja juuri tällaiseenhan Oodi on mitä mainioin paikka.

      Poista

Lähetä kommentti