Kun hajuvesi sai minut oksentamaan


Otsikon tilanne ei ole keksitty. Olen useamman kerran oksentanut hajusteen takia. Milloin se on autossa roikkuva Wunderbaum tai järkyttävä muovin tai pesuaineiden haju. Koitan vältellä hajusteita kaikin keinoin, sillä ne saavat pääni särkemään ja pahimmassa tapauksessa saavat kehoni reagoimaan pahoihin ja voimakkaisiin hajuihin oksentamalla tai huimauksella.

Aiemmassa tekstissäni mainitsin jo ohimennen tästä vaivastani, mutta halusin tehdä tästä oman postauksensa, sillä en vain voi olla toitottama sitä, että jotkut voivat saada pahoja oireita siitä, että toinen on kylpenyt hajuvedessä.

Kärsin tuoksuherkkyydestä ja Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan tuoksuista oireilee noin joka kolmas suomalainen. Omaa vaivaani ei ole virallisesti todettu missään, mutta olen saanut oireita jo ala-asteikäisenä ja oman kokemukseni ja tietoni mukaan voin luokitella itseni tähän kategoriaan. Tuoksuherkkyyden todistamiseen ei ole olemassa virallista mittaria, eikä tuoksyherkkyyttä tule sekoittaa hajusteallergiaan, jossa tuotteiden sisältämät hajusteet saavat iholla allergisen reaktion aikaan.



Pyrin käyttämään kaikista tuotteista hajusteettomia versioita. Jos onnistun löytämään jonkin mukavan tuoksuisen saippuan, joka minulle sopii eikä jää iholle pitkäksi aikaa, saatan ilahduttaa sillä elämääni. Muuten koitan pitää elämäni varsin hajusteettomana, sillä saan kodin ulkopuolelta tarpeeksi minulle sopimattomia hajuja. Pahimpana näistä mainittakoon kauppojen pesuaineosastot ja muut voimakkaasti tuoksuvat/haisevat ihmiset.

Allergia-, iho- ja astmaliiton sivuilta, kohdasta tuoksuherkkyys löytyy seuraavat faktat. Jos haluat lukea koko faktapaketin, ja lisää tietoa, klikkaa tästä.

Tuoksuherkkyydellä tarkoitetaan erilaisten tuoksujen ja hajujen aiheuttamia elimellisiä oireita kuten nuhaa, päänsärkyä ja pahoinvointia.

Tuoksuherkkyys on poikkeava tapa reagoida tuoksuihin ja hajuihin. Tuoksuherkkien hajuaisti ei ole tavallista herkempi, vaan heiltä puuttuu ominaisuus tottua tuoksuihin.


Pyytäisinkin ihan jokaista miettimään omaa hajusteidensa käyttöä. Voisiko hajuveden käytön vähentää maksimissaan yhteen suihkaisuun, tai vaikka lopettaa kokonaan? Löytyykö elämästä muita asioita joiden kautta voisi helpottaa tuoksuherkkien elämää? (pesuaineiden hajut, hiusaineet)



Monia usein naurattaa kun sanon, etten voi syödä kurkkua tai vesimelonia sen takia, että ne haisevat minusta aivan kauheilta enkä pidä maustakaan. Se saattaa johtua niiden vetisestä koostumuksesta. Monet eivät huomaa niissä tuoksua, mutta mielestäni niissä on voimakas haju. Hunajameloni ei mielestäni kuitenkaan haise, ja pidänkin sen mausta.

Toisaalta tämä saamani reaktio on johtanut siihen, etten enää uskalla samalla tavalla tuoda ilmi kokemaani tunnetta eri hajujen kohdalla. Jos muut, tässä tapauksessa sukulaiset, eivät ole valmiita tekemään mitään asian eteen, ja vaikka laittamaan kurkkuja omaan kippoonsa ja välttämään samalla veitsellä asioiden leikkaamista, jotka kurkkuun ovat koskeneet (maku siirtyy), on eläminen oman kodin ulkopuolella vaikeaa. Tietysti kestän olla syömättä salaattia, tai voin myös pakottaa itseni kestämään kurkkua, mutta se saa minulle joka tapauksessa huonon olon aikaa.

Usean aiemman pyyntöni lisäksi pyydänkin siis myös teitä reagoimaan ymmärtävästi muiden kertomiin mahdollisiin allergioihin tai herkkyyksiin, joita eivät kestä. Jollain tasolla saamani nauru ja ihmetykset ovat tuottaneet kolhuja itsetuntooni. Ei ole kiva kun ei uskota sitä, kun on tosissaan, vaikka juttu saattaakin kuulostaa keksityltä.


Tuoksuherkkien elämää on koitettu helpottaa kampanjoimalla erilaisilla hajusteiden vastaisilla viikoilla, joista esimerkkinä on jokavuotinen Tuoksuton viikko, ja lisäämällä tietoa herkkyydestä. Voikin olla, että olet nähnyt erilaisia julisteita asiaan liittyen julkisten rakennusten seinillä. Tuoksutko liikaa? -kampanjajulisteet ovat varmasti tuttuja kaikille.

Toivottavasti tekstini myötä pohdit hieman enemmän omaa tai läheisesi hajusteiden käyttöä. Ei ole väärin sanoa ystävälle hänen tullessa vierailulle, että hän voisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota tuoksunsa voimakkuuteen.

Mitä ajatuksia tuoksut teissä yleisesti herättävät, tai tunsitko piston sydämessäsi tätä lukiessasi? Kärsitkö kenties itse tuoksujen/hajujen olemassaolosta? Kertokaa ihmeessä omia kokemuksia ja mielipiteitä asiasta!

Kuvat: Unsplash ja allergia.fi (allergia-, iho- astmaliitto)

Kommentit

  1. Tuoksuilla peitettiin aikoinaan pesemättömyyden odöörit. Nykyään valtaosa suomalaisista pääsee suihkuun, joten hajusteiden alkuperäinen käyttötarkoitus on turha. Meidät on kuitenkin opetettu muka tarvitsemaan hajusteita, saahan kosmetiikkateollisuus siitä hyvät rahat. Itse kestän juuri ja juuri tiettyjä hajusteita pieniä määriä, mutta pääosin käytän vain hajustamattomia tai luonnonmukaisia tuotteita. Hajusteyliherkkyys linkittyy itselläni migreeniin. Olen yrittänyt saada aikaan hajustekieltoa työpaikalle, mutta kovaa työtä se on ollut. Sellaisen ihmisen on vaikea ymmärtää vaivaa ja elämänlaadun merkittävää heikentäjää, jota ongelma ei koske. Mutta pientä asennemuutosta kohti parempaa on alkanut tapahtua yleisestikin mielestäni. Paljon tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti! Välillä tuntuu että vanhat mummelit ovat pahimpia hajujensa kanssa, liekö sitten hajuaisti mennyttä. Ja varsinkin tuo työpaikan hajuttomuus pitäisi olla itsestäänselvä, mutta ikävä kyllä se ei ole. Itsekin jouduin joskus luokkahuoneesta opiskellessani poistumaan kun joillain oli hajuvettä, enkä kestänyt sitä hajua.
      Itsekin olen jossain määrin huomannut että asenne on parantunut, mutta silti tästä ei tiedetä tarpeeksi. Toivottavasti vielä joskus olisi mahdollista elää mahdollisimman hajuttomassa maailmassa.

      Poista
  2. Täyttä asiaa! Pitäisi miettiä muitakin kuin itseään ja omaa tuoksuaan. Ole rohkea, ja tuo ajatuksesi ja tuntemuksesi esiin, se on sun oikeus!

    https://kadonneenjaljilla-sonja.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein on varmaan vaikea miettiä sitä, että joku toinen ei välttämättä pidäkään omasta hajuvedestä, vaikka sillä on koittanut juuri luoda jotakin muuta vaikutelmaa.
      Olen itse sen verran tomppeli, että sanon kyllä ihan kovaan ääneen jos haistan jollain voimakkaan hajuveden, ja saatan alkaa vielä vähän ekstrana köhimään. Toinen hajuveden lisäksi on tupakka, josta yleensä kommentoin jollekin joka kanssani sattuu liikkumaan, jotta polttajat tajuisivat polttaa vähän kauempana muista. :'D

      Poista
  3. Loistava postaus. Itselläni ei ole lähestulkoonkaan noin pahaa hajusteyliherkkyyttä, mutta toisinaan liian voimakkaat tuoksut saavat astmakohtauksen liikkeelle ja hengityksen kulkemaan huonosti.

    Muutama viikko sitten kysyin uudelta kollegalta, onko hänellä uutta hajuvettä. Vastaus oli myönteinen. Sanoin hänelle mielestäni nätisti, että ihan hyvä kukkaistuoksu, mutta voisitko jatkossa laittaa hieman vähemmän tuoksua, koska liian voimakkaat tuoksut aiheuttavat minulle hengenahdistusta. En tiedä, eikö nainen täysin ymmärtänyt minua, koska on ulkomaalaistaustainen. Oli myöhemmin kysynyt ja ihmetellyt asiaa toiselta kollegaltani, joka oli sanonut saman asian, etteivät kaikki kestä voimakkaita tuoksuja. Tuli jotenkin mieleen, voiko tämä olla niin kulttuurisidonnaista, että vielä on hyvinvointivaltioissa sellaisia kulttuureja, jotka eivät ymmärrä tuoksuyliherkkyyksistä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös huomannut tuon ulkomaalaisuus jutun. Varsinkin Afrikan maissa ja maissa josta pakolaisia tulee, on tapan polttaa jonkinlaisia kynttilöitä ja tehdä mausteista ruokaa, jolloin aromitkin tarttuvat vaatteisiin. Ainakin itse tunnistan ulkomaisista selkeästi vieraan tuoksun/hajun, joka ilmeisesti on peräisin jostakin kynttilästä.

      Ja kaikilla ei vain yksinkertaisesti ole ymmärrystä, että jotkut eivät voi kestää erilaisia hajuja. Varsinkin työpaikoilla se on suuri este ja harmi jos asialle ei saada mitään aikaiseksi.

      Poista

Lähetä kommentti