Kirjoitin kirjan - Momentum Vitae




"Oletko koskaan ollut kiinnostunut kenestäkään?" "Olen." Hän piti pitkän tauon ja kuulin hetken aikaa vain kesäyön hiljaisuuden ja talosta kantautuvaa melua. "Sinusta, Eth."

Tarina tytöstä, jonka elämä muuttui jyrkäksi seinäksi vasten kasvoja. Ethel Reed on yliopistoa käyvä tyttö, joka asuu yksin Yhdysvalloissa. Vanhemmat ovat muuttaneet Eurooppaan, eikä heistä kuulu juuri koskaan. Ethelin koulussa on kuitenkin poika, Nicholas, joka yhtäkkiä tuntuu kiinnostuneen hänestä. Mutta eihän rikkaan perheen poika, joka tuntui olevan koulun kovis, voisi koskaan kiinnostua Ethelin kaltaisesta varsin köyhästä tytöstä.

Ennen kuin aloitan postausta enempää, haluan tervehtiä sinua nopeasti. Olenkin pitänyt nyt pidempää taukoa blogista, joka on osin painanut mieltäni. Tuntuu vain, että minulla ei ole ollut mitään kerrottavaa, joten olen mieluummin sitten ollut kertomatta. Joka tapauksessa tervehdys pitkästä aikaa. Toivottavasti minulla tulee lisää kirjoitettavaa lähitulevaisuudessa, jotta näemme taas. Pidemmittä puheitta, itse postaukseen:

En tiedä kuinka moni on huomannut blogini etusivulla olevan linkin wattpadiin. Se kuitenkin johtaa omalle käyttäjäsivulleni. Aloitin kirjan kirjoittamisprojektin vuoden 2016 kesällä heinäkuussa (ainakin jos wordin tiedoston luontipäivämäärään on luottamista) ja päätökseen kirja tuli 20.12.2017. Eli vajaa puolitoistavuotta kesti kirjan kirjoittaminen kaiken muun elämän ohessa. Olin aina haaveillut oman kirjan kirjoittamisesta ja monta kertaa olin aloittanut jonkin tarinan, mutta iän ja huonon suunnittelun yhdistelmänä niistä ei tullut mitään kestävämpää.

Päätin lopulta inspiraation puuskassa, että nyt muuten kirjoitan kirjan! Suunnittelin kirjan hahmoja ja tapahtumia muistaakseni viikon verran, ja aloin kirjoittaa. Aloitus oli surkea, ja kun kirja oli valmis, kirjoitin sen uudelleen. Monta kertaa tuli hiuksia revittyä ja motivaatio ja inspiraatio kadotettua. Tuntui, että kirjoitin kuin lapsi, eikä tekstini ollut ollenkaan kypsää, vaikka täytyy sanoa, että olen aika ylpeä aikaansaannoksestani, sillä pääosin kirjoittaessani "kirjaani" olen ollut 17-vuotias. Eniten ylpeä olen syvistä pohdinnoistani joita löytyy paljon kirjan edetessä. Huomaan monesti kirjoittaessani, että wau, miten hienoja ajatuksia minulta syntyykään kun vain kirjoitan eteenpäin, ja eläydyn siihen, mitä silloin käsittelen.


Joka tapauksessa viimeisen puuskan kirja loppuun saattamiseen sai se, että halusin antaa äidilleni kirjan joululahjaksi (jota hän ei muuten ole vieläkään lukenut, thanks mom). Ja olihan se hieno tunne, kun tiesi että nyt se oikeasti on valmis. Tietysti luin vielä kirjan läpi ja korjailin kirjoitus- ja ajatusvirheitä, mutta mitään loppuun ei enää tulisi. Toisaalta lopettaessani kirjoittamisen oli epävarma olo, voisinko olla muokkaamatta enää tätä, voisinko oikeasti vain lopettaa tämän tähän, oliko tämä nyt tarpeeksi pitkä ja hyvä, oliko lopetus onnistunut. Olen surkea lopetusten kirjoittaja.

Se, mikä on pysynyt samana kirjan alusta loppuun on sen nimi. Momentum Vitae.

Joka tapauksessa kirjoittamani teos on ollut Wattpad nimisellä sivustolla luettavissa jo hyvän tovin, ja ajattelin nyt hieman myös julkisesti blogin puolella mainita tästä. Mitenkään kustannettu kirja ei ole, ja aivan amatöörinä sen olen kirjoittanut, mutta jos joku haluaa lukea nuorista kertovaa, varsin vauhdikasta tarinaa, niin sellainen olisi ilmaiseksi saatavilla! Tietysti paras palkka minkä minä voin kirjasta saada on kommentoiti, sillä se jos jokin lämmittää mieltä, että joku jaksaa kertoa, mitä kirja hänessä herätti, mitä minun sanani ovat saaneet jossain aikaan. Ja jos sinä satut kirjaa lukemaan, niin olisin otettu siitä, että viitsisit edes jotain kirjastani minulle kommentoida

Loppuun haluan vielä laittaa muutaman faktan, joista itsekin ihan yllätyin kun ne tähän kasasin. Ja etenkin yllätyin siitä, että suomen kielisissä teksteissä 50 000 sanaa on keskimääräinen romaanin raja, ja minun tekstihän jopa ylittää tuon sanamäärän. Eli virallisestihan voisin sanoa tekstiäni kirjaksi!

Lukuja: 23
Sanoja: 52 599
Käytetty muokkausaika: 23 050 minuuttia, eli 384.16 tuntia, eli 16 kokonaista päivää kirjoitustyötä
Kirjoitusaika: 10.7.2016 - 20.12.2017




Kuva: Unsplash

Kommentit