Löysin kirjan sattumalta haahuillessani Jyväskylän pääkirjastossa. Rakastan kirjastossa kiertelyä ja kirjojen tutkimista. Pidän niiden kansinen ihailusta ja kun törmään mielenkiintoiseen takakansitekstiin, tarttuu kirja helposti mukaan, tai laitan nimen muuten ylös.
Tässä kirjassa minut kiinnitti takakansitekstissä päähenkilön nimi, Mia. Sama nimi kuin minulla. Olen lapsesta asti kokenut oman nimeni outona, suomessa kun vähemmän löytyy kaimojani joiden nimi on myös yhdellä i:llä kirjoitettu, ja muutenkaan nimi ei ole kovin yleinen. Siksi minulla kai on outo pakkomielle kaikkeen missä oma nimeni on edustettuna.
Kirja kertoo siis Miasta, jonka peliongelmainen isä on koomassa velkojien piestyä hänet. Mian täytyy saada miljoona kasaan korkoineen ja tämä onnistuu seuralaispalvelun kautta. Käytännössä siis nykypäivän nimitys tälle olisi, että Mia toimii Sugar Girlinä. Lisää rahaa on myös mahdollista saada, jos suostuu intiimiin kanssakäymiseen miesten kanssa.
Kirja koostuu vuoden kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta, ja kirjoja löytyy myös yksi kuukaus kerrallaan tai kahden kuukauden pareissa. Periaatteessa lukemalla tämän kirjan luin kolme kirjaa. Kirjasarja koostuu siis kahdestatoista kirjasta tammikuu-joulukuu väliltä.
Kirja on mukavan kevyttä luettavaa, ja se soljuu helposti eteenpäin. Kirja sopii myös kesäluettavaksi, sillä kepeyden lisäksi mikä olisikaan parempaa kuin kuuman ilman hivellessä ihoa kuumentua myös kirjaa lukemalla, heh.
Vaikka kirja soljuu lukiessa helposti eteenpäin, on se silti välillä kovin turhauttava monelta osin, muutenkin kuin kliseydeltään. Minua ärsyttää suunnattomasti se, kuinka orgasmit tuntuvat tulevan kuin sormia napsauttamalla. Kirjassa ei kauaa mene, että nainen jo hekumoi huipullaan ja orgasmeja vaan tippuu kuin pisaroita sateella. Toinen minua ärsyttävä asia on se, kuinka kaikki miehet ovat niin valtavan komeita ja hyvän näköisiä Mian mielestä. (enkä puhu nyt itsestäni) Jos totta puhutaan, en usko että seuralaismaailmassa nuorille naisille löytyy kovinkaan usein vain 10 vuotta heitä vanhempia ja äärimmäisen hyvännäköisiä miehiä, vaan joukossa on varmasti myös niitä ei-niin-viehättäviä tapauksia.
Viimeinen asia joka minua ärsyttää kirjassa on päähenkilön, Mian, puhetyyli ystävänsä kanssa toisilleen. He nimittelevät toisiaan ties millä nimityksillä, joista yleisin taitaa olla horo tai huora. Lutkakin mainittiin monta kertaa. Tämä on vain puhetapa joka aiheuttaa itsessäni inhon väristyksiä, sillä en ikimaailmassa puhuisi ystäväni kanssa niin vaikka hän olisi kuinka läheinen kanssani.
Minussa ja päähenkilössä ei siis nimen lisäksi ole muuta yhteistä kuin pituutemme, 172cm, mutta kaikki muu meissä eroaakin suuresti. Toisaalta virkistävää, toisaalta kovin ärsyttävää.
Kokonaisuudessaan siis ihan mukiin menevä kirja joka tosiaan on kivaa luettavaa kun kaipaa jotain jossa voi vain heittää aivot narikkaan. Vaikka kirjassa on monia minua ärsyttäviä asioita olen jo kohta lukenut huhtikuun loppuun. Hieman minua tosin nakertaa se, että jo tammikuun luettuani, olin aika varma miten viimeinen osa päättyisi, ja toistaiseksi uskon vielä teoriaani. Ei siis erityisen huono kirja, mutta parempiakin on tullut luettua.
Jos sinä olet lukenut kyseistä sarjaa, mitä sinä pidit?
Arvosana:
✷✷½
Lue myös:
Kommentit
Lähetä kommentti