Elokuva: The Maze Runner - Labyrintti

Maanantaina televisiosta tuli elokuva, josta en ollut kuullut aiemmin. Tai kuulin paria tuntia ennen elokuvan alkua lyhyen selostuksen mikä tulee aina ennen jotakin elokuvaa. (toivottavasti tiedätte mistä puhun)
Kiinnostuin välittömästi, ja yhdeksältä piti sitten istua olohuoneessa vilttiin kietoutuneena odottamassa, että mitä sieltä oikein tulee.
Elokuva on pituudeltaan vajaat kaksi tuntia, joka teki mainoksien kanssa suunnilleen kaksi ja puoli tuntia. Elokuva on ilmestynyt vuonna 2014 ja perustuu James Dahnerin kirjoittamaan saman nimiseen romaaniin.

Hauskin sattuma tässä on se, että olin aiemmin samana päivänä katsonut mitä elokuvista tulee,  ja nauroin illalla äidille elokuvan alkaessa, että elokuviin on tulossa joku saman niminen elokuva. No, sehän on tähän elokuvasarjaan kuuluva kolmas ja ilmeisesti viimeinen osa! Kävin lainaamassa kirjastosta toisen osan tähän elokuvasarjaan ja katsoin sen tiistaina, joten siitäkin on tulossa lähipäivinä postaus. Pitää varmaan mennä katsomaan viimeinen osa, joka saa ensi-iltansa parin päivän päästä, jos oikein ymmärsin niin suurin osa elokuvateattereista näyttää sitä jo 26 päivä tätä kuuta, mutta oman seutuni elokuvateatteri näyttäisi pyörittävän tuota elokuvaa vasta 27 päivä.

Elokuvasta kerrotaan näin: Kuvittele herääväsi yksin täydessä pimeydessä, ja ainoa asia jonka pystyt muistamaan, on oma nimesi... James Dashnerin nuortenromaaniin perustuva elokuva sijoittuu post-apokalyptiseen maailmaan, jossa Thomas herää muistinsa menettäneenä valtavan labyrintin vankina. Thomas ei ole kuitenkaan yksin, vaan labyrinttiin on suljettu joukko muitakin nuoria miehiä. Yhdessä he ryhtyvät selvittämään kuka heidät labyrinttiin vangitsi ja miksi. Samalla Thomas ja muut ”juoksijat” yrittävät keksiä keinon päästä pakoon.

Elokuva piti hyvin otteessaan koko ajan, ja ensimmäisen mainoskatkon aikana huomasin herääväni ulos elokuvasta. Taisin siinä vähän suuttuakin, kun hyvä elokuva sillä tavalla keskeytettiin. Jos lainaat kirjastosta, niin ei tarvitse suuttua. (paitsi sitten kun elokuva loppuu) Mutta oikein on vauhdikas elokuva, jossa on koko ajan pieni jännitys taustalla. Itse koin elokuvan mielenkiintoisena sen takia, että labyrintit ovat aina olleet mielenkiintoisia, mutta paremman tästä teki se, että labyrintti ei ollut pelkkä labyrintti.
Näyttelijät olivat myös hyviä, ja vetivät roolinsa uskottavasti. Itselleni ei ollut entuudestaan tuttuja näyttelijöitä pääroolissa (tai jos olikin, en tunnistanut). On aina kiva katsoa elokuvaa tai sarjaa, jossa ei ole tuttuja näyttelijöitä. Tiedätte varmaan sen ristiriidan, kun näette pahiksen hyviksen roolissa, eikä aivoja vaan saa käännettyä siihen moodiin, että se on vaan näyttelijä, eikä oikeasti sellainen ihminen.

Anyway, suosittelen elokuvaa, jos tykkäät dystopiasta, tai
fantasiasta/scifistä. Mutta uskon että elokuva sopii ihan kaikenlaisesta pitäville. Arvostelut ovat siitä aina vähän hankalia, että en haluaisi spoilata liikaa, mutta toisaalta on vaikea olla sanomatta mitään ilman, että kirjoittamani teksti on yhtä tyhjän kanssa, vaikka taitaa se sitä joka tapauksessa olla. :D Katsokaa, ja kertokaa mitä tykkäätte! Siihen, etten anna viittä tähteä ei ole syytä, mutta ei vain tunnu sellaiselle, että elokuva olisi ihan täyden suoran rivin arvoinen.




Arvosana:

✸✸✸✸½


Lue myös:

Kommentit

  1. Tää elokuvasarja on aivan ihana <3 en malta oottaa sitä uutta osaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi kyllä kieltämättä mieli katsoa uudelleen jo tulleet elokuvat!

      Poista
  2. Mä olen myös katsonut tuon ekan, en edes tiennyt että tähän on tullut jatkoa :D Eli kiitos infosta, pitääpä katsoa se toinen osa pian, tämä oli nimittäin omastakin mielestäni tosi hyvä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti