Millaista on työskennellä laivalla?

Aina kun kerron jollekulle, että työskentelen laivalla, saan vastaani liudan kysymyksiä siitä millaista se oikein on, joten ajattelin tässä postauksessa avata tätä mystistä alaa.

Aloitin laivatyön vuonna 2019 kesätyön muodossa, ja edellisen kerran olen ollut laivalla töissä elokuussa 2020 ja sen jälkeen ei vallitsevan tilanteen johdosta ole ollut töitä, vaikka niin vielä kesällä toivottiin.

Vastaan ensin yleisimpään kysymykseen, eli miten pääsin laivalle töihin?

- Tähän ei ikävä kyllä ole mitään hienoa vastausta. Muistan kuinka vuoden 2019 tammikuussa olin jo etsimässä kesätöitä - sillä nykyään täytyy olla ajoissa liikkeellä, ja huomasin Tallinkin etsivän laivalle kesätyöläisiä jonne myös silloin minun ikäinen kesällä vielä 19-vuotias pääsisi, kun Viking Linella tämä raja työn tekoon on 20 vuotta. Laitoin hakemuksen menemään ja jo saman päivän aikana sain kutsun Helsinkiin haastatteluun ja siitä kaikki sitten alkoi ja pääsin laivalle töihin lastenosastolle nimikkeellä lastenhoitaja.

Joihinkin maisemiin kiintyy, tässä oma suosikkini, Yxlan

Kauan olet kerralla laivalla?

- Tämä vaihtelee paljon laivasta ja työtehtävästä riippuen. Yleisin on viikko-viikko -menetelmä, eli tehdään viikko töitä ja ollaan viikko vapaalla. Suomen lipun alla tehtävät työt ovat poikkeuksetta 10 tuntia päivässä, mutta esimerkiksi Viron lipun alla työaika saattaa olla 8 tuntia. Kapteenit ja muut kansimiehet saattavat olla kuukauden laivalla ja kuukauden maissa.

Pisin pätkä, jonka olen ollut laivalla, on 25 päivää yhteen putkeen. Alkuun se kuulosti aivan hullulta määrältä, mutta siinä on turha miettiä päivien määrää, vaan elää päivä kerrallaan ja huomaamatta tajuat, että on jo aika lähteä kotiin.

Långnäsin sataman lähellä


Tuleeko sinulle huono olo, keinuuko laiva paljon?

- Tämä riippuu paljon säästä. Yleisesti ottaen kesäisin ei tuule yhtä paljoa kuin syksyllä ja talvella jäät tuovat oman osansa laivan matkaan. Itselläni vaihtelee kovasti se kuinka huono olo minulle tulee. Joskus keinuminen ei tunnu yhtään, joskus haluaisin vain maata sängyssä vaikka se ei olekaan mahdollista. Hyvä puoli on se, että keinuminen on varsin vähäistä kun miettii Itämerta ja vertaa sitä vaikka Atlanttiin. Yleensä yhteen suuntaan menevällä matkalla keinumista sattuu reitistä ja säästä riippuen noin 2-5 tuntia ja siitäkin suuri osa saattaa olla yöstä, jolloin nukutaan.

Keula kohti Maarianhaminaa, aamulla perillä!

Saatko käydä maissa?

- Jälleen kerran riippuu reitistä mitä laiva kulkee. Itse olen tehnyt eniten Turku-Tukholma -väliä jossa maissa ollaan vain sen aikaa, että matkustajat saadaan pois, suurin osa siivouksista tehtyä, ja uudet matkustajat sisään. Tähän kaikkeen menee vain tunti. Jos työaikaa ei ole, voi hyvällä tuurilla mennä tekemään lenkin maihin, mutta itse otin tauot aina levon kautta. En myöskään olisi jaksannut herätä aikaisin aamulla vain mennäkseni Tukholmaan kävelylle.

Erona on sitten Turku-Tallinna ja Tallinna-Helsinki-Maarianhamina -reitit joilla aikaa on käydä maissa yhtä paljon kuin matkustajilla, ja ai että tämä oli ihanaa! Työaika oli pari tuntia aamusta ja loput illasta ja siinä välissä oli omaa vapaa-aikaa jonka sai käyttää kuten halusi, ja minähän menin aina Tallinnaan, Maarianhaminaan tai Turkuun kävelemään ja ihastelemaan paikkoja. Etenkin Tallinnan museot ja pikkukadut tulivat viime kesänä tutuiksi ja opinpa muutaman sanan viroakin siinä missä normaalisti olen käyttänyt suomea, englantia ja ruotsia.

Eniten minua tässä tilanteessa harmittaa se, että minulle oltiin jo lupailtu että pääsen töihin Riikaan menevälle reitille, mutta sitten tuli korona ja matkat jouduttiin perumaan. Olisipa ollut ihanaa päästä uuteen maahan ja kaupunkiin, mutta ehkä uusi tilaisuus vielä koittaa.

Tallinnan vanha kaupunki

Millä laivoilla työskentelet? 

- Normaalisti olen työskennellyt Baltic Princesillä, mutta viime kesänä työskentelin Baltic Queenillä. Kyseessä on sisarlaivat, eli rakenteiltaan identtiset. Olisi kyllä mukavaa päästä muillekin laivoille töihin, sillä jokaisessa laivassa on oma yhteisönsä.

Yön yli Tallinnan satamassa, ilta alkaa hämärtymään

Mitä pidät laivalla työskentelystä?

- Joskus tuntuu, että päivät toistavat itseään, mutta nautin suuresti ihmisten kohtaamisesta ja eri kielien käyttämisestä ja esiintymisestä. En ala tässä tarkemmin kuvaamaan päivän kulkua, mutta työtehtäviä riittää laidasta laitaan ja se on ihanaa. Etenkin sen jälkeen kun töitä ei ole ollut tarjolla, olen tajunnut kuinka paljon pidänkään laivalla työskentelemisestä.

Laivalla työskennellessä näet aitiopaikalta vuodenaikojen vaihtumisen ja luonnon monimuotoisuuden. Kaipuu takaisin laivatöihin on kova, sillä siinä on jotain, joka saa minut syttymään.  Laivalla työskentely kun ei sovi jokaiselle, vaan siinä tarvitaan tiettyä luonteen lujuutta olla viikko yhteen putkeen merellä ja tehdä 70 tuntia töitä.

Jollain tavalla toivon, ettei laivatyötä tarvitsisi lopettaa ollenkaan, vaan voisin välillä käydä tekemässä lyhyitä työkeikkoja. Toki tällöin pitäisi asua hieman lähempänä rannikkoa, jottei joka kerta töihin mentäessä menisi neljää tuntia suuntaansa matkustamista, mutta lopulta se on sen väärti.

Maarianhaminaa kiertämässä

Toivon todella itseni ja kollegojen puolesta, että ajat helpottaisivat pian ja pitkään lomautettuna olleet pääsisivät takaisin töihin. Olen löytänyt laivalta sellaisen maailman, jota en uskonut olevan olemassa, ja toivon vielä jossain kohtaa pääseväni palaamaan siihen maailmaan ja näkeväni työkavereitani.

Millaisia kuvitelmia sinulla on/oli laivatyöstä?
Jos haluat kysyä jotain työhön liittyen, kommenttiboksi löytyy alta! (:

Kuvat ovat ottamiani, ethän siis käytä niitä ilman lupaa!

Kommentit

  1. Kirjoituksesi vastasi moneen minua mietityttäneeseen kysymykseen työskentelystä laivoilla. Olen monesti miettinyt työskentelyä laivoilla. Ymmärtääkseni työpäivät voivat olla pitkiä? Miten laivoilla otetaan työturvallisuus huomioon? Olen itse toiseen ammattiin liittyen käynyt työturvallisuuskorttikurssin. En tiedä täytyykö satamissa ja merenkulussa työskentelevien käydä erillinen koulutus? Törmäsin yhteen sivustoon missä vastaava koulutus ilmeisesti on olemassa, http://www.meriturva.fi/fi/koulutus/tyoturvallisuuskorttikoulutus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti kommentistasi ja pahoittelut venähtäneestä vastauksesta! Mukava kuulla, että kirjoitukseni onnistui vastaamaan moniin kysymyksiin. Työpäivät ovat yleensä suomen lipun alla työskenneltäessä 10-tuntisia. Hieman työtehtävästä riippuen, välissä voi olla ruokataukojen lisäksi pari tuntia taukoa. Kun työskentelin Viron lipun alla, työpäiväni olivat 8-tuntisia ja välissä oli aina tauko sen mukaan miten olimme maissa.

      Laivatyöskentelyssä turvallisuus on tärkeä seikka, ja jokainen laivalla työskentelevä on suorittanut trafin Security Awareness -kortin (tämä kustannetaan itse) ja laivalla ollessa pitää osallistua tietyin väliajoin turvallisuuskoulutuksiin. Jokaisella miehistön jäsenellä on oma turvanumeronsa joka sisältää tietyt tehtävät. Nämä liittyvät pääosin hätätilanteisiin.

      Työturvallisuudesta en osaa sanoa muuten sen tarkemmin, sillä jokaisessa työtehtävässä on varmasti erilaiset toimintatavat näiden asioiden suhteen. Omassa työtehtävässäni ei juurikaan ole suuria työturvallisuusriskejä. Nämä ovat siis varmasti paljolti työtehtävästä kiinni.

      Toivottavasti vastasin kysymyksiisi ymmärrettävästi. Aurinkoista kesää!

      Poista

Lähetä kommentti