Kahdeksan podcastsuositusta!

Nyt kun koronavirus on aika lailla pysäyttänyt meidän normaalin arkemme ja antanut myös mahdollisuuden rauhoittumiseen, on pandemian tuoma lisäaika mahdollistanut vanhojen harrastusten elvyttämisen ja uusien aloittamisen. Joillain se on maalaamista, toisilla lukemista tai musiikkiharrastus.

Itse tykkään lenkillä ollessa kuunnella podcasteja ja äänikirjoja, sekä arkiaskareita tehdessä - kuten siivotessa, tiskatessa tai vaikka ihan suihkussa ollessa. :D

Podcasteista voi oppia paljon uutta, tai vain nollata aivoja. Tässäpä siis katsaus omiin suosikkeihini, joista toivottavasti moni on teille tuttuja, mutta saatte myös ideoita uusiin podcasteihin. (lisähuomiona vielä, että kaikkiin podcasteihin tulee edelleen uusia jaksoja ellei toisin mainita, joten jaksomäärät tulevat ilmoitetuista kasvamaan)


Afterwork - Jenni Rotonen, Petra Soikkeli ja Meri Milash (alun jaksoissa Merin tilalla Rina Järventaka)

Afterwork on kolmen teräsnaisen podcast, jonka aiheet vaihtelevat todella laajasti parisuhdeväkivallan, yhden illan juttujen, yksinäisyyden ja piilevien kykyjen välillä. Vakavampien aiheiden lisäksi huumoria löytyy siis rutkasti. Näitä naisia kuunnellessa ei siis käy aika tylsäksi, ja lähes joka kerta syntyy uusia ajatuksia ja näkemyksiä sen kertaiseen aiheeseen liittyen. Jaksojakin on kertynyt aikamoinen määrä, ja lisää on tulossa, joten jos alusta aloittaa, niin tästä saa viihdettä pitkäksi aikaa!

Jaksoja: 119
Kesto per jakso: 30-50 min


Auta Antti! - Antti Holma

Antti Holman Auta Antti! -podcast vastaa kuuntelijoiden kysymyksiin aika lailla maan ja taivaan väliltä. Aiheina on muun muassa häpeä, liikunta ja parisuhde. Antilla on humoristinen vivahde asioihin, mutta silti monissa asioissa on joka tapauksessa järkeä, eikä asioita ole heitetty kokonaan vitsiksi. En haluaisi tätä sanoa, mutta Holman ääni on kumman rauhoittava ja terapeuttinen. Kun syksyllä eräs läheiseni kuoli, kuuntelin näitä podcasteja aina, kun tuntui että tarvitsin muuta ajateltavaa.

Jaksoja: 17 (lisää ei ole tulossa ainakaan Antti Holman sanojen mukaan)
Kesto per jakso: 40-60 min



Jäljillä - Tilda Laaksonen

Jäljillä on rikosaiheinen podcast, jonka jokainen jakso keskittyy johonkin rikokseen. Rikos voi olla ratkaisematon tai ratkaistu, tai jakso saattaa käsitellä sarjamurhaajaa. Podcastissa kerrotaan tarkasti rikoksen kulku, johtolangat ja epäillyt, tai henkilöstä kerrottaessa tämän elämänkaari. Suurin osa käsiteltävistä aiheista on ulkomaisia. Tämä podcast ei sovi kaikkein herkimmille, eikä ennen nukkumaan menoa kuunneltavaksi jos on vilkas mielikuvitus.

Jaksoja: 83
Kesto per jakso: 30-60 min


Kaverin puolesta kyselen - Tiia Rantanen ja Anna Karhunen

Kaverin puolesta kyselen on helppo podcast aloittaa, sillä jaksojen pituus on sen verran lyhyt, ettei siinä ehdi tylsistyä, vaan lähinnä miettii, miksi tämä nyt jo loppui. Podcastissa siis käydään läpi "kaverille" sattuneita noloja tapauksia ja vastataan "kavereiden" esittämiin kysymyksiin. Tämä podcast on sitä varten kun tuntuu, että haluaisi vajota maan alle jonkun kömmähdyksen takia, mutta pian huomaat, että sitä on muille sattunut paljon pahempaakin.

Jaksoja: 120
Kesto per jakso: 7-17 min


Melkein kaikki rahasta - Julia Thurén

Rakastan sijoittamiseen ja rahan käyttöön liittyviä podcasteja varsinkin, kun naiset ovat asialla! Julia Thurénin podcast avaa raha-asioita avoimesti ja käsittelee muun muassa sitä, kannattaako parisuhteessa puhua rahasta tai mitä tehdä jos kaveri vedättää rahaa. Kuulinpa Julian instagramissa, että ilmeisesti syksyllä 2020 olisi tähän tulossa uusi kausi, jota odotan todella innoissani!

Jaksoja: 20
Kesto per jakso: 25-40 min


Mimmit sijoittaa - Pia-Maria Nickström ja Hanna Tikander

Tässä on podcast, jonka avulla ummikkokin voi oppia sijoittamaan. Podcastissa avataan sijoittamisen käsitteitä, ja neuvotaan jopa vaihe vaiheelta, kuinka sijoittamisen voi aloittaa. Podcast tuo sijoittamisen tiedon tiiviissä paketissa tarjolle, eikä aikaa tarvitse käyttää vaikealukuisiin sijoituskirjoihin. Olen oppinut paljon sijoittamisesta podcastin avulla, vaikka jonkinlainen pohjakäsitys minulla oli jo valmiiksi. Jos ei muuta, niin tästä podcastista saa kahdelta ihanalta mimmiltä paljon energiaa!

Jaksoja: 37
Kesto per jakso: 25-40 min


Parisuhdekriisi - Miisa Rotola-Pukkila ja Tomas Grekov

Parisuhdekriisi on näistä podcasteista ainoa, jota ei löydy löydy spotifystä, vaan ainoa kuuntelupaikka on Supla. Parisuhdekriisi on siitä hauska, että Miisa ja Tomas tuovat parisuhteensa keskustelut kaikkien kuultaville. Jaksoissa keskustellaan julkkisihastuksista, vauvakuumeesta ja kaukosuhteesta. Joissain jaksoissa vastataan myös kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin. Mielestäni tämä podcast toimii kaikille - niin sinkuille kuin parisuhteessa oleville.

Jaksoja: 28
Kesto per jakso: 25-40 min


POKS - Sita Salminen ja Veronica Verho

Tämä podcast on siitä erikoinen, että jokaista jaksoa siivittää jokin alkoholijuoma. Joka jaksossa joko Veronica tai Sita tuo jonkun juoman, ja puivat sitten juoman tuomia muistoja ja käyvät niitä läpi. Ideahan on myös, että juoma juodaan, joten jakson loppua kohden tunnelma yleensä vain jatkaa nousuaan.

Jaksoja: 40
Kesto per jakso: 35-60 min

Mitä podcasteja te suosittelisitte, tai olivatko nämä jo tuttuja?

Lue myös:

Kommentit