Kävin eilen, torstaina, Suomenlinnassa äitini ja pienen koiramme, Onnin, kanssa. Sää oli mitä mahtavin, mutta ongelmilta ei matkanteossa vältytty. Lähdimme siis junalla kohti Helsinkiä kello 7.20. Tai siis näin ainakin oli tarkoitus. VR:llä oli jonkinlainen ratakatkos kauempana raiteilla, joten juna ei päässyt sieltä etenemään meidän pysäkille. Meidät siirrettiin toiseen junaan odottamaan. Paikalta puuttui kuski, joten sitä sitten odottelimme jonkin aikaa. Korvaavan junan huippunopeuskaan ei yltänyt alkuperäisen junan vauhtiin, joten kun vihdoin pääsimme liikkeelle, myöhästyimme periaatteessa koko ajan lisää. Lopputulos oli se, että olimme noin puolituntia alkuperäisestä jäljessä, kun saavuimme Helsinkiin.
Kaikkein huvittavinta junamatkassa oli kuitenkin se, että kun viimein pääsimme lähtemään tuli kuulutus, että valitettavasti ravintolahenkilökuntaa ei saatu tällä aikataululla paikalle. No, enpä niitä hirveästi olisi kaivannut, tai ainakaan halunnut odottaa sen takia yhtään lisää. :D
Helsinkiin päästyämme ja satamaan käveltyämme kävin ostamassa meille kauppahallista ihanat lohisämpylät vietnamilaishenkisestä kojusta. Leivissä oli lohen lisäksi jonkinlaista chilikastiketta, kaalia ja porkkanaa. Silmien edessä lämmitetty leipä oli aivan mahtavaa nautittavaa kun pääsimme lautalle istumaan ja ihastelemaan maisemaa matkalla kohti Suomenlinnaa. Ostimme HSL:n 12 tuntia voimassa olevan lipun jolla pääsi saarelle ja takaisin. Hintaa yhdelle lipulle tuli viisi euroa. Ei paha hinta edestakaisesta lauttamatkasta.
En ole aiemmin käynyt Suomenlinnassa, joten oli kiva päästä tutustumaan itselleen tuntemattomaan paikkaan. Pidin alueesta todella paljon, enkä kyllä ihmettele miksi noin kahdeksansataa ihmistä asuu saarella. Kelpaisi minullekin. Tuli lähtiessä sellainen olo, että menisin kyllä uudelleen ja varmasti tulen menemään jos vain joskus tulevaisuudessa uusi mahdollisuus siunaantuu.
Saarella tulimme viettäneeksi aikaa noin neljä tuntia, ja olimme sen jälkeen jo aika poikki. Askelia minulla oli koko päivän päätteeksi reilut 20 000, eli kävelyä tuli paljon! Omaa oloa ei kyllä helpottanut yhtään se, että saarella ei tuullut juuri lainkaan, reppu hiosti selkää ja aurinko paistoi koko ajan, vaikkakin pilviä oli ohuena suojana taivaalla.
Ja voi sitä hanhien ja hanhenkakan määrää! Ihan oikeasti, miten niistä linnuista voi sitä kakkaa tulla niin paljon? Osa teistä oli sellaisia, että oli vain pakko kävellä kuivuneen kakan päältä, sillä ei sitä enää erottanut tavallisesta hiekkatiestä, tai olisi pystynyt millään keinolla väistelemään.
Suurimman yllätyksen saarella teki sen vankila! Kumpikaan meistä ei tiennyt saarella sijaitsevasta vankilasta ja yhtäkkiä olimme porttien edessä, joissa tiedotettiin vankilasta ja siitä että alueelle ei olisi asiaa ilman syytä. Vankila näinkin pienellä saarella? Katsoin netistä tietoa, että vankilassa on paikkoja sadalle henkilölle, eli ilmeisen kookas vankila tuonkin kokoiselle saarelle. Vankilaan mahtuisi siis 12,5% saaren asukkaista.
Saaren eri osissa kiertelyn jälkeen kävimme vilkaisemassa kirkkoa, joka ei tosin ollut kovinkaan ihmeellinen. Kirkolta jatkoimme juomaan jääteetä pieneen kahvilaan, ja kyllä sen kaiken hikoilun jälkeen olikin jano! Makuna oli omena-lime, joka maistui helteessä oikein maukkaalta. Helpotti mukavasti oloa, ja koirakin sai hetken aikaa levätä varjossa.
Juomien jälkeen jaksoi taas jatkaa matkaa, ja tulipa nurmikolta bongattua myös vanhat puhelinkopit, joissa ei tosin muuta sisältöä ollut, kuin roskaa. Olimme tässä vaiheessa kierrosta käyneet jo Iso Mustasaaressa, Susisaaressa ja Kustaanmiekassa. Jäljellä oli enää Pikku Mustasaari ja Länsi-Mustasaari. Pikku Mustasaaressa oli sellainen erikoinen juttu, että osa alueesta on sotilasaluetta, joten siinä saaressa ei saa kävellä muuta kuin merkityillä teillä. Kielletyt alueet olivat kuitenkin merkattu selkeästi, joten pelkoa väärälle polulle ajautumisesta ei juurikaan ollut. Huomiona tein myös sen, että Suomenlinnan alueella oli paljon rakennus-/huoltotöitä meneillään, mutta ne eivät juurikaan menoa haitanneet.
Suomenlinna huusi suorastaan ottamaan valokuvia itsestään. En ole hetkeen nähnyt niin valokuvauksellista paikkaa. Olisin voinut pysähtyä joka nurkalle ottamaan kuvia. Jostain syystä vanhat rakennukset kiehtovat minua, ja oli kiva nähdä niiden kautta jonkinlaisia palasia Suomen historiasta.
Pikku-Mustan ja Länsi-Mustan välillä oleva silta oli niin kivan näköinen, että oli pakko pyytää äitiä ottamaan muutama kuva, sillä ei sitä joka päivä tule käytyä Helsingissä, saaristossa tai Suomenlinnassa. Täytyy sanoa, että äidin kuvaustaidoista huolimatta kerrankin tuli hyvät kuvat! :D
Kiertäessämme aluetta loppuun löysimme selkeästi Onnille tarkoitetun paikan! Kyseessä on leikkipaikka, jossa oli vene, joka oli nimetty Ransuksi, ja katolla istui tutun näköinen koira. Monet usein vertaavat bedlingtoninterrieriä Pikku Kakkosesta tuttuun Ransu-koiraan, ja onhan yhdennäköisyys kieltämättä aika suuri! Päätimme lopulta lähteä takaisin Helsinkiin, sillä nälkä alkoi olemaan, joten koitimme etsiä ruokapaikkaa. En ole hetkeen ollut niin pettynyt mihinkään ruokapaikkaan kuin siihen mihin menimme! Palvelu oli huonoa ja tökeröä, selvästi tuli kommunikaatiokatkoksia ja ruokakin oli mautonta. En varmasti tule menemään enää koskaan siihen Italialaiseen ravintolaan, sen verran pettynyt olin sieltä lähtiessäni, ja samaa mieltä oli myös äitini.
Onneksi meidän päiväämme ei pysty ihan niin helposti kuitenkaan pilaamaan, vaan kävimme tuunaamassa Magnumin liikkeessä jätskit. (tai siis minä tuunasin kun äiti vahti koiraa) Täytettä oli varsin paljon, ja kyllähän kylmä jätski oloa helpotti ja karkotti kovan pettymyksen ruoasta pois ainakin hetkeksi.
Kiertelimme vielä hetken Helsingissä, sillä junan lähtöön oli lähes tunti aikaa ja halusimme tehdä jotakin asemalla kököttämisen sijaan. Lopulta tuli aika lähteä asemalle, ja juna oli jopa ajoissa! Onni kävi samantien nukkumaan tyytyväisenä ilmastoidussa junanvaunussa. Ilomme ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa. Aloin yhdellä pysäkillä ihmettelemään kun emme liikkuneet, ja aikataulun mukaan meidän pitäisi kohta olla perillä, mutta juna ei millään kerkeäisi sinne enää minuutissa tai kahdessa. Lopulta junaan ilmestyi uusia matkustajia. Jokin toinen juna oli jossakin hajonnut, ilmastoinnit menneet pois päältä ja ilmeisesti muutenkin oli häikkää junassa. Tässäpä olikin syy meidän mystiselle odottelulle. Lopulta kotiasemalle päästessämme olimme kaksikymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä. Ei tainnut olla torstai VR:n onnen päivä, ja minä kun luulin, että vasta tämä perjantai on tässä kuussa kolmastoista päivä...
Oletteko te käyneet Suomenlinnassa? Mitä tykkäsitte paikasta?
Kuvat ovat ottamiani, ethän siis käytä niitä ilman lupaa!
Kommentit
Lähetä kommentti