Pentuonnea!

Kirjoitin viime viikolla näin: "Meille muutti kotiin torstaina pieni koiranpentu. En ensin ajatellut, että siitä tulisi mitään erillistä postauta tehtyä, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun sain tietää kennelnimen, oli postausta pakko alkaa jo harkitsemaan!

Meidän pieni Onni on rodultaan bedlingtoninterrieri ja on kotiutunut parissa päivässä aivan mahtavasti kotiin! Parastahan tässä on se, että kaikki pentueen pennut nimettiin kirjojen mukaan. Meidän Onni on kasvattinimeltään Sieppari ruispellossa. Eihän tähän oikein muuta vaihtoehtoa jää, kuin lukaista tuo kirja kun joskus pääsen aikataulullisesti sopivaan kohtaan elämässä.

Isona Onnista tulee valkoinen koira, joka muistuttaa ulkonäöltään paljolti lammasta ja pikkukakkosesta tuttua Ransu-koiraa. Onni on luonteeltaan varsin rauhallinen pennuksi, eikä ensimmäisenä yönä ulissut juuri yhtään. Hirveästi tämä pikkukaveri kyllä juo ja pissaa!

Meillä on perheessä aiemmin ollut yksi samanrotuinen koira, joka kuoli yllättäen viime syksynä myrkytykseen. Nyt on suru alkanut helpottamaan, mutta takaraivossa jäytää silti pelko siitä, mitä jos tällekin koiralle käy niin kuin edelliselle. En kestä ajatusta siitä, että joku heittää tien poskeen myrkkyjä, ja toisten koirat sitten kuolevat niihin. Näin kävi edelliselle koiralle. En halua tarkemmin muistella tapahtumaa, mutta en ikinä voisi antaa anteeksi sille henkilölle, jonka takia meidän edellinen koira kuoli. Surullisinta on, ettei meidän koira edes ole ainoa, joka on loppunsa näin kohdannut."

***

Onko tuosta rauhallisuudesta sitten yhtikäs mitään jäljellä? - No EI!
Herra on kyllä sellainen pikku piru, että odotan innolla hampaiden vaihtumista, sillä varsinkin tuo jatkuva pureminen alkaa käymään hermoille. Tarpeet on saatu aika hyvin ulkoistettua, mutta aina välillä käy vahinkoja, eikä ulkona voida hirveästi aikaa viettää karmeiden pakkasten takia. Sen verran fiksu yksilö meillä kuitenkin on, että alusta asti hän on hakeutunut sanomalehdelle pissahädän iskiessä.

Onni on kohta jo 11 viikkoa vanha, ja nopeastihan tuo kasvaa. Viikko sitten tuo ei yltänyt olohuoneessa olevan pöydän alatasolle millään, ja nythän tuo kiipeää sinne heti kun silmä välttää. Toisaalta on harmillista, kun oma pikkuinen hauvavauva kasvaa niin nopeasti, mutta odotan jo innolla millainen aikuinen koira tuosta tulee kuoriutumaan. Luonne vaikuttaa jo nyt tosi hyvälle, tosin oma tarkkaavaisuutensa pitää aina olla, sillä tuolla taustalla terrieri jyllää.

Opiskelujen suhteen oli alkuun hieman hankaluuksia, kun en meinannut millään malttaa keskittyä opiskeluun. Nyt kuitenkin olen päässyt takaisin opiskelun makuun (vaikka voisi sitä aikaa enemmänkin opiskeluun käyttää...) ja pystyn silti viettämään aikaa Onnin kanssa hyvillä mielin. Paljonhan koiranpennut nukkuvat, sillä ne kasvavat hurjaa vauhtia ja ovat oikeastaan lähes yhtä avuttomia kuin ihmislapset.

Vaikka kirjoitukset kolkuttelevat ihan oven takana, olen päättänyt, etten ota niistä liikaa stressiä. Teen sen minkä pystyn, ja parempaa en voi. Blogin pitäminenkään tuskin vähentyy hirveästi, sillä tämä on hyvä keino vältellä luku-urakkaa... :'D Loppuun vielä aiheeseen liittyvä päivän piristyskappale.