Kirjahylly - hot or not?



Kuinka monella on nykyään kirjahylly kotona? Rohkenisin väittää, että kirjahyllyn suosio sisustuksessa on viimevuosina laskenut, tai ainakaan se ei ole sen alkuperäisessä tarkoituksessa, eli kirjojen säilytyksessä, sillä kirjahyllyssä voi säilyttää palkintomitaleista patsaisiin ja kasveihin asti tavaraa.

Itse odotan omilleni muuttamisessa eniten juuri kirjahyllyn hankkimista, sillä haluan tuijotella kirjoja ja pitää kirjahyllyllä kirjojen lisäksi elokuvia ja sisustuselementtejä.

Parastahan olisi, jos omaan taloon voisi hankkia kokonaisen huoneen kirjoille, eli minikirjaston. Tällaiseen tuskin on kenelläkään tavallisella ihmisellä varaa, tai ainakaan itse en usko koskaan olevani tarpeeksi varakas tällaisen unelman täyttämiseen. Jos jokin Disneyn prinsessoista pitäisi valita, olisi Belle oma valintani, sillä Hirviön luona vasta uskomaton kirjasto onkin!

Usein kirjahyllystä varmaan mietitään, että se on ruma. Kyllähän se onkin jos miettii "retro"-tyylisiä kirjahyllyjä, jossa on mukana kaappi ja laatikoita. Kunnollisessa kirjahyllyssä on hyllyt ja mahdollisesti muutama vetolaatikko, ei sen enempää. Kirjahyllyn kauneus tulee sen yksinkertaisuudesta, ja mahdollisesti sen epätasaisesti muodostuvista hyllyistä. (tällä tarkoitan eri kokoisia "aukkoja" kirjahyllyssä) Kirjahyllyt voivat nykyään myös olla muita, kuin perinteisiä hyllyjä. Kirjahyllyn voi rakentaa monista eri osista aina kierrätyslaudoista tikapuihin. Mielikuvitus on vain rajana. Tämä onkin hieno ominaisuus sisustusta miettiville ihmisille. Kirjahylly voi olla minkä värinen vain, ja tehty mistä tahansa materiaalista siinä, missä se ennen on ollut tummanruskea, ja varsin ruma. (pahoittelut heille, keillä vanhanaikainen kirjahylly on)

Paras kirjahylly omasta mielestäni on sellainen, missä on tarpeeksi tilaa tavaroille, ja siinä on tarpeeksi syvyyttä myös leveämmille kirjoille. Kirjahyllyyn en kaipaa lasisia ovia, vaan haluan nähdä kirjahyllyn sisällön suoraan ilman, että mikään peittää sitä. Pyyhin pölyt ihan mieluusti, jos saan olla ilman hyllyjä suojaavaa lasia. Haluan täyttää tulevaisuudessa kirjahyllyni kauniisti erivärisillä kirjoilla, jotka tekevät kauniin kokonaisuuden. Yksi asia, joka on muotoutunut minulla lähes pulmaksi, on kirjojen lajittelu: lajittelenko kirjat genren, tekijän, kustantajan, aakkosten (jos näin, niin kirjailijan etu- vai sukunimen, vai kirjan nimen mukaan) vai laitanko kirjat sävyttäin menemään, vai olisiko sittenkin kivempi, jos ne menisivät ohuemmasta paksumpaan? Vai tarvitseeko kirjoja ollenkaan lajitella? Jos ei, niin mistä sitten löydän kirjan, jonka haluan, jos minulla ei ole järjestelmää miten sen löytäisin.


Yksi huonopuoli kirjahyllyille on se, että fyysisiä kirjoja ei enää myydä samaan tahtiin. Minusta tuntuu että varsinkin nuorten keskuudessa lukeminen on hiipunut, mutta voin olla väärässä. Harvoin puhun kavereitteni kanssa uutuuskirjoista. Kun kappaleen alussa viittasin fyysisiin kirjoihin, viittasin tällä myös siihen, että nykyään on ihmisryhmä jotka suosivat e-kirjoja, eli sähköisessä muodossa olevia kirjoja. Tässä on oma hyvä puolensa, kuten ekologisuus, mutta niinhän se ainakin minulla on, että haluan ihastella kirjoja. Miten minä näytän harrastustani muille, jos kaikki kirjani ovat sähköisessä kirjahyllyssä, eikä oikeassa sellaisessa? Muutenkin sähköisessä muodossa oleviin kirjoihin liittyy mielestäni enemmän ongelmia. Jos järjestelmään tulee vika, mitä kirjoille käy? Se hyvä puoli olisi, että kirjanmerkki ei voi pudota välistä.

Kirjahyllyjen hinnat vaihtelevat paljon valmistajasta ja koosta, sekä tyylistä riippuen. Itse kasaamalla erilaisista elementeistä, tulee kirjahyllyn hankinta halvimmaksi. Jos kuitenkin haluaa valmiin kirjahyllyn, saa siitä helposti maksaa monta sataa euroa, varmasti niin paljon kuin haluaa.

Mitä ajatuksia kirjahylly teissä herättää? Onko teillä kotona kirjahyllyä, tai onko sellaisen hankinta suunnitelmissa? Valitsetteko mieluummin fyysisen kirjan, vai e-kirjan?

Kommentit