Elokuva: Mamma Mia, Here we go again!

Katsoin ensimmäisen osan Mamma Miasta pari vuotta sitten, ja rakastuin siihen, sillä kuka nyt ei tykkäisi ABBAn musiikista varsinkaan yhdistettynä Kreikkaan? Toinen osa ei tuottanut pettymystä, vaan oli mielestäni jopa parempi kuin ensimmäinen osa. Näyttelijät olivat pääosin vanhoja tuttuja, mutta myös uusia kasvoja löytyi, sillä palattiinhan ajassa useamman kerran taaksepäin.

Elokuvan pystyisi varmasti katsomaan vaikkei olisi nähnyt ensimmäistä osaa, mutta siinä on silti joitain olennaisia tietoja, joita ilman toisen osan katsominen voisi kokemuksena jäädä latteaksi.

Pääosin elokuvan juoni keskittyy palaamaan ajassa taaksepäin ja kertomaan mitä Donna on kokenut kun on etsinyt tietään Kreikkaan. Samalla seurataan Donnan lapsen, Sophien, yritystä saada vanha rakennus hotelliksi ja pitää onnistuneet avajaiset äitinsä muistoksi.

Ihan ehdottomasti pidin elokuvassa siitä, miten hienosti kappaleet oli saatu osaksi tarinaa, mutta toisaaltahan se ei ole ihme, sillä elokuvan musiikista vastasivat ABBAn omat pojat, eli Björn Ulvaeus ja Benny Andersson. Tällä kertaa elokuvassa kuultiin myös ei niin tunnettuja ABBAn kappaleita, ja mielestäni oli mukavaa, että elokuva ei ollut täynnä vain hittejä, vaan vähän tuntemattomammatkin kappaleet saivat omalla tavallaan uuden elämän elokuvan myötä.

Laulusta ainoa miinus on se, että elokuvasta kuuli, että laulajien kohdalla oli käytetty Autotunea, jolloin ääni kuulostaa tylsälle ja hieman konemaiselle. Tietysti näitä ei välttämättä kuule jos ei tiedä mille Autotune kuulostaa, tai osaa musiikkia sillä korvalla kuunnella. En siis tiedä kuinka montaa ihmistä tämä haittaa.

Toinen mistä pidin elokuvassa oli sen vaatteet. Vaatteista tuli hyvin selkeästi mieleen ABBA. Tätä mielikuvaa itselläni ainakin vahvisti se, että kävin viime vuoden syksyllä Ruotsissa sijaitsevassa ABBA-museossa ja pääsin sielä ihastelemaan ihan läheltä yhtyeen esiintymisvaatteita. Museossa käynti oli muutenkin uskomaton kokemus ja elämys, joten suosittelen ehdottomasti jokaiselle jota vähäänkään ABBA kiinnostaa!

Uusista kasvoista eniten ihastutti Donnan näyttelijä Lily James, joka muistuttaakin mielestäni hieman Shakiraa. Olen huono arvioimaan näyttelijöitä tai kertomaan heistä, sillä he eivät nimiensä puolesta ole minulle tärkeitä. Tärkeintä on minulle että elokuva näyttää kokonaisuudessaan hyvälle, eikä näyttelijöiden elekieli tai keskinäinen kommunikointi ole häiritsevää.

Itse harrastin aikoinaan viisi vuotta teatteria ja olin jopa kesäteatterissa, että jotain näyttelemisestä uskon tietäväni, mutta harvemmin sitä osaan sen kummemmin kommentoida, tai edes halua kommentoida. Kaikki on hyvin niin kauan, kun mikään ei pistä erityisesti silmään, ja tässä elokuvassa kaikki oli mielestäni paremmin kuin hyvin.

Elokuva kestää lähes kaksi tuntia, mutten ole hetkeen ollut elokuvassa, joka olisi mennyt näin nopeasti ohi! Yhtäkkiä elokuva oli vain loppu, ja tuntui että maksimissaan tunti olisi mennyt. Tietysti musiikki ja hyvä tarina ovat oleennainen osa elokuvan onnistumista, mutta huumoria ei oltu unohdettu tästä elokuvasta! Vähän väliä sai olla nauramassa, ja on aina hauskaa kun kaikki salissa olevat nauravat samalle kohdalle. Huumori iski ainakin minuun ja niihin jotka sattuivat kanssani samassa näytöksessä olemaan, enkä usko että se pettymys on kovinkaan monelle.

Aion ehdottomasti katsoa tämän elokuvan uudelleen kun se joskus DVD-versioksi muuttuu. (katsooko kukaan enää elokuvia DVD:ltä?) Niin kauan aion tyytyä ABBAn kappaleiden kuuntelemiseen ja itse niiden soittamiseen, sillä yksi parhaimmista nuottikirjoista joita omistan on ensimmäisen Mamma Mia -elokuvan kappaleet sisältävä kirja.

Suosittelen siis ehdottomasti tämän elokuvan katsomista, sillä siitä tulee hyvälle tuulelle, ja saa monen monta kappaletta korvamadoiksi.

Arvosana:

✸✸✸✸½

Oletteko te nähneet ensimmäistä tai toista osaa ja mitä piditte siitä? Löytyykö täältä ABBA-faneja?