Pehmolelutyttö, 2017
WSOY
Sivuja 202
Äänikirja 4 t 11 min
*Sis. mainoslinkkejä
Tämä kirja kiinnitti minuun aikoinaan huomiota erikoisella kannellaan ja tietysti myös kirjan nimellä. Kirjaa lukiessa ymmärtää, että pupun posket punoittavat Emilian kertomista tapahtumista, ja käsi on suun edessä, koska salaisuuksia ei saa kertoa muille.
Emilia on yläasteikäinen tyttö, joka on ajautunut myymään aikaansa itseään reilusti vanhemmille miehille. Kaikki alkaa siitä, kun Emilian ystävä, Lila, on unohtanut hänet puistoon lähtiessään poikaystävän kanssa muualle. Joku mies tulee kysymään josko Emilia haluisi rahaa ja vastineeksi siitä, hän katsoisi miestä. Emilia suostuu, ja huomaamattaan hän ajautuu myymään aikaansa myös muille miehille.
Emilian ajatukset kuulostavat toisinaan samanlaisilta, kuin omani joskus yläasteella. Niissä on lapsellisuutta ja viattomuutta, ehkä hieman naiivia ymmärtämättömyyttäkin.
Emilia kertoo kaiken pehmoleluilleen, sillä hänellä ja hänen isoveljellään on jokin erikoinen kiintymys pehmoleluihin, vaikka he ovat jo ties kuinka vanhoja. Löytyy kettua ja koiraa, ja jokainen niistä kuuntelee mitä Emilialla on asiaa. Toisaalta on hyvä, että edes pehmolelut kuuntelevat mitä hänellä on asiaa, sillä hänen äitinsä hoitaa aina farmiaan tietokoneella, ja isän kädet vapisevat - hänellä on luultavasti jokin sairaus jota hän ei suostu myöntämään. Velikin viettää paljon aikaa ystäviensä kanssa, ja Emilialla ei juurikaan ole omia ystäviä, jos Lilaa ei lasketa.
On siis ymmärrettävää, että Emilia ajautuu tilanteeseen, jossa hän antaa aikaansa miehille, sillä kukaan muu ei näyttäisi välittävän tai huomaavan Emiliaa. Mutta miehet kyllä huomaavat, jopa äidin ystävän mies, joka juhlissa jää räpläämään hieman liian pitkäksi aikaa Emilian paitaan jäänyttä rasvatahraa.
Kirjassa kaikki puhe tulee Emilian perspektiivistä, joten dialogimaisuutta ei kirjassa ole, ja itse olisin sitä välillä kaivannut. On rankkaa olla jonkun pään sisällä jatkuvasti. Toisaalta tällainen tyyli sopii hyvin äänikirjana luetuksi. Itse kuuntelin kirjan äänikirjana, ja lukijana toimi Anni Kajos, joka jo aiemmin oli osoittautunut hyväksi lukijaksi, eikä hän nytkään tuottanut pettymystä.
On vaikea sanoa, mitä mieltä olisin kirjasta. Pidin siitä, mutta omalla tavallaan en silti pitänyt. Kirja käsittelee rankkaa aihetta omalla tavallaan hienosti, mutta se mikä itseäni häiritsi lähes koko kirjan kuuntelun ajan oli se, että kirjan on kirjoittanut mies. En jotenkin pääse irti ajatuksesta, että se on jotenkin outoa, että jokin mies tietäisi mitä teini-ikäisen tytön päässä liikkuu ja kirjoittaa tällaisesta aiheesta. Hyväksyisin tämän kaiken paremmin, jos kirjoittajana olisi nainen.
Joka tapauksessa kirja onnistui herättämään omia ajatuksia ja pohdintoja - joka kai yleisesti on kirjojen tehtävä - joten siinä mielessä kirja oli onnistunut. Suosittelisin tätä kirjaa nuorille, sekä tytöille että pojille, ja heidän vanhemmilleen siksi, että välillä tuntuu, etteivät vanhemmat tajua mihin heidän lapsensa pystyvät.
Arvosana:
✷✷✷
*Osta kirja Adlibriksen verkkokaupasta täältä
Tämä kirja kiinnitti minuun aikoinaan huomiota erikoisella kannellaan ja tietysti myös kirjan nimellä. Kirjaa lukiessa ymmärtää, että pupun posket punoittavat Emilian kertomista tapahtumista, ja käsi on suun edessä, koska salaisuuksia ei saa kertoa muille.
Emilia on yläasteikäinen tyttö, joka on ajautunut myymään aikaansa itseään reilusti vanhemmille miehille. Kaikki alkaa siitä, kun Emilian ystävä, Lila, on unohtanut hänet puistoon lähtiessään poikaystävän kanssa muualle. Joku mies tulee kysymään josko Emilia haluisi rahaa ja vastineeksi siitä, hän katsoisi miestä. Emilia suostuu, ja huomaamattaan hän ajautuu myymään aikaansa myös muille miehille.
Emilian ajatukset kuulostavat toisinaan samanlaisilta, kuin omani joskus yläasteella. Niissä on lapsellisuutta ja viattomuutta, ehkä hieman naiivia ymmärtämättömyyttäkin.
Emilia kertoo kaiken pehmoleluilleen, sillä hänellä ja hänen isoveljellään on jokin erikoinen kiintymys pehmoleluihin, vaikka he ovat jo ties kuinka vanhoja. Löytyy kettua ja koiraa, ja jokainen niistä kuuntelee mitä Emilialla on asiaa. Toisaalta on hyvä, että edes pehmolelut kuuntelevat mitä hänellä on asiaa, sillä hänen äitinsä hoitaa aina farmiaan tietokoneella, ja isän kädet vapisevat - hänellä on luultavasti jokin sairaus jota hän ei suostu myöntämään. Velikin viettää paljon aikaa ystäviensä kanssa, ja Emilialla ei juurikaan ole omia ystäviä, jos Lilaa ei lasketa.
On siis ymmärrettävää, että Emilia ajautuu tilanteeseen, jossa hän antaa aikaansa miehille, sillä kukaan muu ei näyttäisi välittävän tai huomaavan Emiliaa. Mutta miehet kyllä huomaavat, jopa äidin ystävän mies, joka juhlissa jää räpläämään hieman liian pitkäksi aikaa Emilian paitaan jäänyttä rasvatahraa.
Kirjassa kaikki puhe tulee Emilian perspektiivistä, joten dialogimaisuutta ei kirjassa ole, ja itse olisin sitä välillä kaivannut. On rankkaa olla jonkun pään sisällä jatkuvasti. Toisaalta tällainen tyyli sopii hyvin äänikirjana luetuksi. Itse kuuntelin kirjan äänikirjana, ja lukijana toimi Anni Kajos, joka jo aiemmin oli osoittautunut hyväksi lukijaksi, eikä hän nytkään tuottanut pettymystä.
On vaikea sanoa, mitä mieltä olisin kirjasta. Pidin siitä, mutta omalla tavallaan en silti pitänyt. Kirja käsittelee rankkaa aihetta omalla tavallaan hienosti, mutta se mikä itseäni häiritsi lähes koko kirjan kuuntelun ajan oli se, että kirjan on kirjoittanut mies. En jotenkin pääse irti ajatuksesta, että se on jotenkin outoa, että jokin mies tietäisi mitä teini-ikäisen tytön päässä liikkuu ja kirjoittaa tällaisesta aiheesta. Hyväksyisin tämän kaiken paremmin, jos kirjoittajana olisi nainen.
Joka tapauksessa kirja onnistui herättämään omia ajatuksia ja pohdintoja - joka kai yleisesti on kirjojen tehtävä - joten siinä mielessä kirja oli onnistunut. Suosittelisin tätä kirjaa nuorille, sekä tytöille että pojille, ja heidän vanhemmilleen siksi, että välillä tuntuu, etteivät vanhemmat tajua mihin heidän lapsensa pystyvät.
Arvosana:
✷✷✷
*Osta kirja Adlibriksen verkkokaupasta täältä
Kommentit
Lähetä kommentti