Antti Tuisku - Anatude-kiertue


Kävin viikonloppuna Jyväskylän Paviljongissa Antti Tuiskun keikalla. Anatude - mun on pakko twerkkaa -kiertue oli startannut edellisenä päivänä, ja Jyväskylä oli toinen kiertueen esityspaikoista. Olin viettämässä pääsiäistä Jyväskylässä, joten tuli sitten käytyä samalla konsertissakin. Kuvat eivät ole parasta laatua, sillä puhelimen kamera ei ole paras konsertin kuvaamiseen, saati sitten se, että katsoin konserttia varsin kaukaa.

Antti Tuisku kuuluu minulla sellaisiin artisteihin, joista en ole aiemmin pitänyt, mutta nyt pidän. En tykännyt siitä Idolsissa olleessa Antista ja sen musiikista, mutta nykyinen Antti biiseineen uppoaa minuun! Siksi olikin kiva, että konsertissa oli pääosin uusimpia kappaleita. Muutamaa kappaletta en tunnistanut, mutta en kuuntelekaan kovin aktiivisesti Tuiskun musiikkia. Siksi en tiedä olivatko minulle tuntemattomat kappaleet kenties vanhempaa materiaalia.

Hieman joudun kritiikkiä antamaan siitä, että koska ulkona oli pitkä jono, ei takkia voinut autoon jättää, ettei jäätyisi. Sisällä ilmeni sitten, ettei keikka-alueelle saanut mennä takki päällä, joten se oli pakko jättää maksulliseen narikkaan. Aika typerää tuollainen, että rahastetaan ilman että missään on siitä kerrottu. En tiedä kenelle nämä rahat menee. Onko järjestely sama kaikissa konserteissa, vaiko vain Paviljongissa.

Meno oli todella hyvä keikalla, vaikkakin jotkut olivat nauttineet vähän liikaa K-18 alueen antimista. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana yhtä naista saatettiin jo pois, kun ei meinannut pystyssä pysyä. Keikan lopullakin yksi nainen istuskeli lattialla eikä päässyt ylös. En oikein ymmärrä miksi pitää tulla keikalle ja olla sitten siinä kunnossa ettei siitä enää seuraavana päivänä muista mitään.

Yleisössä näkyi aika paljon lapsia, joka omalta osaltaan vähän huoletti minua. Ei niinkään kännisten ihmisten takia, vaan lavaesiintymisen: oli tankotanssia ja varsin seksistisiä koreografioita. Onneksi lapset eivät vielä ymmärrä tuollaisia asioita, mutta kyllä se hieman pistää miettimään, että onko tätä loppuun asti mietitty, kun on ikärajaton keikka.

Nautin kuitenkin lavaesiintymisen katsomisesta. Oli hienoja elementtejä, joita en ennen ollut nähnyt, ja vaatteetkin olivat hienon näköiset koreografiasta puhumattakaan. Ei mikään ihme, että isolta screeniltä katsottuna näki, että esiintyjillä oli hiki jo ensimmäisen kappaleen jälkeen.

Parasta oli kuitenkin se, että pystyi huomaamaan Antin tehneen työtään jo monia vuosia. Yhdessä kappaleessa hän ei päässyt riittävän korekalle laulaakseen puhtaasti, joten pisti yleisön joka kerta laulamaan juuri sen kohdan, jottei tarvitsisi enää itse laulaa mikkiin epävireisesti. Hienoa oli tässä huomata se, kuinka hän tällaisessa tilanteessa keksi keinon välttää omaa epävireistä lauluaan, joka omalta osaltaan kertoo ammattimaisuudesta.

Monet Antin nykyisistä kappaleista on tehty muiden artistien kanssa, joten taustalla soi sellaisten kappaleiden aikana jonkunlainen taustaraita. Yhdessä kohdassa huomasin, että Antinkin laulu tuli levyltä, eikä hän itse esimerkiksi laulanut kaikkia juttuja, vaikka hänen äänensä kuuluikin. Tämä pisti miettimään, kuinka paljon lopulta lavalla tapahtuvasta musisoinnista on oikeaa, eikä levyltä tulevaa.

Kokonaisuudessa pidin kovasti keikasta, ja oli kiva päästä vähän tanssimaan musiikin tahdissa, kun ympärilläni ei ollut hirveästi ihmisiä, joten mahtui tanssimaan esimerkiksi Keinutaan-kappaleen tahtiin. Jos olette menossa jonnekin, missä konsertti on, suosittelen ehdottomasti menemään, Antti osaa kyllä viihdyttää yleisöä!

Oletteko te olleet viime aikoina konserteissa? Entä tykkäättekö Antti Tuiskun musasta?


Kuvat ensimmäistä kuvaa lukuun ottamia ovat minun, ethän siis käytä niitä ilman lupaa!

Kommentit

  1. Kyllä Antti Tuisku on hyvä ja erityisen hyvä esiintyjä. Kävin muutama vuosi sitten hänen keikkallaan ja oli ilo katsoa hänen esiintymistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti Tuisku on varmasti yksi Suomen parhaimpia lavaesiintyjiä, ja joutuukin tämän takia ylläpitämään kovaa kuntoa. Arvostan kovasti! Mukava kuulla että sinäkin olet pitänyt hänen aiemmasta keikastaan.

      Poista

Lähetä kommentti