Tätä sarjaa ei kannata jättää väliin! - Victoria


Tämä kyseinen sarja, Victoria, tuli Yleltä jo viime vuoden keväällä, mutten silloin tehnyt postausta, koska sarjaa olisi ollut aika mahdoton katsoa mistään enää siinä vaiheessa. Blogiteksti sisältää osittain virheellistä tietoa sarjasta. Sarjasta on nähtävillä toistaiseksi ylellä ensimmäinen kausi. Blogitekstin lopussa lisää tietoa asiasta.

Tammikuun lopulla sarjasta alkoi toinen kausi Ylellä, joten ajattelin että pitäähän tästä sarjasta kertoa, sillä ainakin minä pidän tästä sen verran paljon että haluan jakaa tämän iloa myös muille. Kuinka moni teistä muuten on nähnyt tämän sarjan tai kuullut tästä?

Ajattelin myös, että on kiva päästä kerrankin jakamaan sarja, jonka kaikki voivat katsoa! Tästä tietoa tarkemmin alempana.

Sarja kertoo Englannin kuningattaren, Victorian, nuoruusvuosista, ja siitä, millaisia ensimmäiset vuodet hallitsijana hänellä on. Minun lyhkäisen tiivistyksen lisäksi tässä vielä Ylen sivuilta napattu virallinen kertomus sarjasta, jos haluaa tarkempaa selitystä: Kahdeksanosainen värikylläinen ja koskettava draamasarja Victoria kuvaa sitä, miten impulsiivisesta nuoresta tytöstä kasvaa arvostettu ja pitkäaikainen brittiläisen imperiumin hallitsija, rakastava puoliso ja nykyaikainen uraäiti. Millainen oli maailma ja Britannia 1800-luvun alkupuolella, nuoren naisen silmin nähtynä? Naisen, jolta vaadittiin mahdottomia mutta ei odotettu suuria. Sarja perustuu osin kuningattaren omiin päiväkirjoihin.

Vaikka sarjasta ei ikävä kyllä ole nähtävillä ensimmäistä kautta, siitä voi ostaa levyt itselleen. Tai jos ei halua itselleen ostaa, niin kannattaa vinkata kirjastoon, että tilaisivat ensimmäisen kauden! Hinnat pyörivät kympin tietämissä mitä nopeasti selasin, ja ihan suomalaisilta verkkokaupoilta pystyy tilaamaan. (tässä kohtaa minulla tullut asiavirhe, vilkaise tekstin loppuun!)

Tästä painamalla pääset Yle Areenaan suoraan sarjan kohdalle. Jos et vielä ole katsonut ensimmäistä osaa, niin se on vielä kaksi päivää katsottavana. Jotenkin harmi etteivät nuo katseluajat ole pidempiä, mutta sekin varmasti riippuu sopimuksista. Positiivista on kuitenkin se, etteivät mainokset haittaa katselua!

Yhden jakson pituus on noin 45 minuuttia pois lukien kausien ensimmäiset jaksot, joiden kesto on pidempi. Yhdessä kaudessa on kahdeksan jaksoa, mutta mitä itse viime keväältä muistan, niin niihin oli kyllä saatu ahdettua hyvin tavaraa! Eli varsin tuhtia katsottavaa.

Jos ei halua Areenasta katsoa, niin sarjan näkee televisiosta joka tiistai kello 23.00 eli varsin myöhään. Tämän takia itse suosin Areenaa, sillä en jaksa valvoa niin myöhään, että koko jakso olisi loppu. Päivällä jaksan myös keskittyä paremmin ja muistan ehkä vielä tapahtumat kun seuraava jakso tulee näytille.

Pidän itse sarjasta paljon, sillä jostain syystä juuri tuo 1800-luku on minulla se aikakausi, joka erityisesti kiinnostaa. Ja mikä parasta, tämä sarja kertoo oikeasti tapahtuneista asioista! Toki osa on varmasti värikynää, mutta jos olette muita kirjoittamiani blogitekstejäni lukeneet, niin tiedätte varmaan, että nuo tositapahtumat ovat minun juttuni.


Näyttelijöistä pitää vielä sen verran sanoa, että ne on hyvin valittu! Jokaisen henkilön kohdalle on mielestäni onnistuttu saamaan ehkä jokseenkin stereotyyppinen näyttelijä. Näyttelijät sopivat roolihahmoihinsa, jolloin sarjaa on miellyttävää katsoa. En kyllä voi valittaa päänäyttelijöiden ulkonäöstäkään, sillä varsin kivoille kaikki näyttävät. Tai ainakin lordi Melbourne
ja prinssi Albert miellyttävät silmää ihan mukavasti. Aiheesta poiketen täytyy sanoa, että minulla ainakin on välillä vaikeuksia katsoa elokuvia tai sarjoja jos niissä näyttelee henkilö, jonka ulkonäöstä en pidä.

Voisin tälläkin kerralla kertoa tästä vaikka mitä, sillä ajatuksia tulee jatkuvasti lisää, mutta pitää varmaankin lopettaa nyt tähän, että teksti pysyy luettavissa rajoissa.
Arvosanaa en tällä kertaa anna, sillä en ole katsonut toista kautta. Muutenkin pidän tätä postausta enemmän vinkkinä kuin arvosteluna. Katsoin että viimeinen jakso tulee maaliskuun puolessa välissä Ylelle, joten sitä odotellessa! Kertokaa minulle mitä pidätte tästä sarjasta jos olette katsoneet, tai heräsikö mielenkiinto?

Edit 7.2.2018 klo 22.30

Vaikka ylempänä kerroin, että sarjaa ei voi katsoa, yleltä voi nimenomaan katsoa ensimmäisen kauden! Toisesta kaudesta en löytänyt tietoa, vaikka luulin lukeneeni aiemmin yleltä että nyt keväällä se pitäisi alkaa, mutta laitan toisesta kaudesta postaukseen tietoa heti kun saan tietää. Sen verran tiedän, että joissain maissa toinen kausi on alkanut tammikuun puolessa välissä. Pahoittelut sekaannuksesta!

Kommentit