Vastoinkäymistä toisen perään

Tiedätkö sen tunteen, kun asiat lähtevät alamäkeen, eikä mäelle näy loppua?

Olen pitänyt taukoa blogista nyt aivan liian kauan, ja tuntuu ihan pahalle, kuinka kauan olen vältellyt postauksen tekemistä. Asiat eivät nyt vain ole menneet ihan niin kuin olisin halunnut, ja alkuvuosi on vastoinkäymisien lisäksi ollut varsin rankka myös koulun puolesta.

Onneksi ulkona tuoksuu kevät, päivät pitenevät, eli valoa tulee lisää, ja mielikin piristyy siinä samalla! Olisipa jo kesä!


Koska blogissani kerron valitsemastani aiheesta varsin rehellisesti, en ajatellut tätäkään postausta tehdä sanojani säästämättä, joten eiköhän mennä niiden vastoinkäymisten pariin. Jos sinua kiinnostaa seuraavien fyysisten vastoinkäymisten lisäksi henkiset vastoinkäymiseni, kurkkaa Miten selvitä vastoinkäymisistä -postaus, jossa käsittelen psyykkisten vastoinkäymisten kanssa elämistä.

Vastoinkäymiseni alkavat joulukuusta 2018, kun olin yli kaksi viikkoa kipeänä. Minulla oli korkea kuume, ja tauti meni jopa niveliini, jolloin en pystynyt tekemään käsilläni juuri mitään, ja jalatkin tuntuivat heikoilta. Oloni oli pitkään taudin selättämisen jälkeenkin voimaton, ja epäilinkin jälkeenpäin, saattoiko se olla jotakin influenssan kaltaista? ( ja tunnollisena oppilaana, olin tietysti kipeänä joululoman aikana)

Tammikussa 2019 onnistuin viiltämään oikean käden keskisormeni ananaspurkkiin. Vaikka tämä varmasti tuntuu pieneltä asialta, on tällä omalla tavallaan kaiken myllerryksen keskellä ollut suurikin vaikutus jaksamiseeni. Viilto oli varsin syvä, ja juuri taipeen kohdalla, joten haava näytti vielä pari päivää tapahtuneen jälkeen inhottavalta, ja varasin ajan terveyskeskukseen. Sormen olisi kuulemma voinut tikata (varmasti vain yksi tikki) jos olisin heti tullut, mutta vanhana haavana siihen laitettiin "teippi" ja eräänlainen lasta sormen taivuttamista estämään. Koska käteni oli osittain poissa käytöstä, vaikeutti tämä kaikenlaisia askareita muistiinpanojen kirjoittamisesta pullon avaamiseen, sekä tietysti opinnoissani lähes tärkeimpään, eli pianon soittamiseen. Onneksi sormi oli paketissa vain viikon, jonka jälkeen pääsin varoen sitä käyttämään, sillä haavapaikka oli vielä hieman arka.

Tiistaina, helmikuun viidentenä päivänä olin matkalla kouluun. Bussi oli myöhässä, joten koitin kiirehtiä kouluun kun bussi viimein saapui perille. Katsoin tuleeko autoja takaanta, jalka oli ilmeisesti epätasaisessa kohdassa, jolloin vasen jalka taipui ulospäin, kuului rusahdus, enkä pystynyt enää kunnolla kävelemään. Minulla on muutenkin huonot nilkat, jotka taipuvat herkästi, mutta tämä kerta oli selkeästi pahempi. Olin jo jotenkin päässyt luokkaan, ja kun istuin alas ja yritin rauhoittua, tajusin, että ei tämä ehkä ollutkaan ihan tavallinen nyrjähdys. Poistuin luokasta kyyneleet silmissä ja kiitos koulun henkilökunnan pääsin muutaman koukkauksen kautta keskussairaalan päivystykseen, jossa kuvauksien jälkeen selvisi, että nivelsiteet olivat venähtäneet. Olin kiitollinen, että murtumaa ei näkynyt, sillä lääkäri oli ollut lähes varma, että siellä on murtuma, ja oli ihmetellyt, ettei sielä mitään näkynyt. Tuloksena oli siis ortoosi jalkaan, ja kainalosauvat kahdeksi viikoksi. Jalka ei kuitenkaan parantunut toivomallani tavalla, joten loppuen lopuksi käytin sauvoja, ja lopussa yhtä sauvaa yhteensä reilut neljä viikkoa. Tässä välissä kävin Thaimaassa sauvojen kanssa, joka oli kokemus itsessään, ja ajattelinkin tehdä oman postauksensa millaista on mennä ulkomaille sauvojen kanssa. (yllä oleva kuva on Helsinki-Vantaan lentokentältä, ja jaoin tämän oman instagramini storiessa)

Helmikuussa olin myös flunssassa, joka onneksi ei sinänsä ole niin suuri juttu, mutta tälläkin hetkellä poden uutta flunssaa. En tiedä mistä johtuu, mutta olen juuri se henkilö joka sairastaa oikeastaan joka kuukausi flunssan. Kaikesta tapahtuneesta, vaikka niitä ei kovin montaa ollutkaan, tekee rankempaa se, että asun yksin ja kaikki tutukin asuvat kauempana ja juuri kellään ei ole autoa. Onneksi olin täyttänyt kaappeihin hätävarana ruokaa, jotka kuluivatkin muutamien viikkojen aikana mukavasti pois. Jos siis asut yksin, pidä ruokaa hätävarana kaapeissa, koska koskaan et voi tietää mitä käy, etkä pääsekkään kauppaan!

En edes halua tietää, millaista meno on sitten kun olen viisikymppinen, kun jo parikymppisenä minulle sattuu ja tapahtuu näin paljon. Toivottavasti meno tästä rauhoittuu, ja saisin loppuvuoden olla ilman suurempia kommelluksia! :D Ja vielä ennen kuin joku sanoo, että valitan vain, niin ei! Tarkoitukseni oli lähinnä kertoa, että kyllä sitä voikin yhdelle ihmiselle sattua, ja vähän koomisestikin olen tätä äidilleni nauranut, että mitäköhän seuraavaksi?

Millainen sinun alkuvuotesi on ollut?

Loppuun vielä piristävä kuva pienestä karvaturrista, joka ainakin osaa nauttia auringosta!

 Kuvat ovat minun, joten ethän käytä niitä ilman lupaa!