Musta tuli ylioppilas!

Niinhän siinä kävi, että kolmen vuoden lukion jälkeen minäkin sain viimein viime lauantaina, 2.6, painaa valkolakin päähäni. Päivä oli mitä parhain juhlapäiväksi. Todella kaunis keli, ja erittäin lämmin ilma. Kakut ei onneksi ihan lätsähtäneet, mutta suklaapäällysteiset vohvelit, eivät oikein pitäneet auringosta... Tajusinpa juuri, että en ottanut yhtään kuvaa juhlapöydän antimista, mutta ehkä on parempi että keskityin vieraiden kanssa keskustelemiseen, ja siihen, että nautin omasta päivästäni ja saavutetusta urakasta, joka on vihdoin virallisesti ohi.

Vaikka lukio on mennyt niin nopeasti, että tuntuu, että olisin sen vasta eilen aloittanut, olen silti tullut pitkän matkan jo peruskoulusta alkaen. Matkalla on ollut niin koulukiusaamistapitkäaikaissairauksien kanssa kamppailua, että koiranpennun kanssa elämistä. Tietenkin tärkeimpänä elämässäni on ollut kaiken tämän aikana musiikki ja syy miksi tämän blogin perustin (vaikka aihetta ei täälä hirveästi olekaan näkynyt, köh köh), eli kirjat.

Lopullinen arvosanarivi näyttää tältä: E, M, M, M, C, C
Olen tosi tyytyväinen tuohon riviin, vaikka äikkä tippui harmillisesti alustavista 10 pistettä, kiitos esseen ja sensorien, joten sain unohtaa haaveet Eximiasta. Vastaavasti pitkä ruotsi oli 10 pisteen päässä E:stä, johon minulta olisi vaadittu vain hitusen parempi essee. Ärsyttää, sillä en ole ikinä kirjoittanut yhtä huonoa esseetä, kuin itse yo-kokeessa. Aiheet olivat tylsiä, joten kirjoittaminen oli pakkopullaa.

Itse kirjoitettavien aineiden lisäksi suoritin musiikin lukiodiplomin, ja tyytyväinen olen myös sen arvosanaan. Olin yhden rinnakkaisluokkalaiseni kanssa ensimmäiset koulustamme, jotka suorittivat kyseisen taideaineen diplomin. Kaikki diplomin (liikunta, kuvataide, musiikki) suorittajat saivat myös stipendin, joka olikin kiva yllätys. En ollut osannut yhtään odottaa sitä.

Hiukset juuri lakkiaistilaisuuden jälkeen

Diplomista on toivottavasti hyötyä pääsykokeita ajatellen. Tällä viikolla kävin viimeisessä pääsykokeessa, joka oli Helsingissä. Koe oli pääsykokeiden toinen vaihe, johon kutsutaan vain osa ensimmäisestä vaiheesta, joten mahdollisuudet on hyvät! En viitsi vielä paljastaa mille alalle hain (musiikkia kuitenkin), koska on sitten ikävää, jos en pääsekään opiskelemaan. Tämän kuun lopulla tulevat onneksi tulokset, joten pääsen jännittämään, josko Jyväskylä tai Helsinki tärppäisi!

Jännittävät hetket on siis edessäpäin, en yhtään tiedä mitä tulevaisuus tuo minulle, kun en edes tiedä, missä kaupungissa syksyllä asun! Huominen minulla on vielä vapaata ja sitten maanantaina alkaa kesätyöt. Enpä ole paljoa lomaillut, loppukevään olin yläkoulussa sijaisena, ja nyt jatkuu sitten ihan muissa hommissa työt. Laskin, että tämän kesän jälkeen minulla on kokemusta jo kuudelta eri alalta! On ollut kiva päästä kokeilemaan kaikenlaisia töitä, vaikka voinkin myöntää, että kaikkein vähiten nautin puhelinmyyjän työstä.

Hiukset päivän lopussa


Vähän erilainen postaus tällä kertaa. Toivottavasti teidän kesänne on alkanut hyvin! Hyvää kesälomaa kaikille, ja onnea kaikille niille, jotka ovat valmistuneet. Toivottavasti nämä hyvät säät jatkuisivat koko kesän. Tai voisi sitä kai välillä hieman sataakin, ettei luonto ihan kuole.

Onko teillä joitain kesäsuunnitelmia? (:

Kommentit

  1. Onnea ylioppilaalle! Onpa ihana kampaus - ja blogi, jäin lukijaksi! Mun kesä taitaa kulua kaikkia uutuuksia (ja klassikoitakin) lukiessa <3

    https://mietinsinua.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tosi kiva kuulla! Mullakin olisi toiveissa lukea monta kirjaa, mutta pitäisi kai tarttua härkää sarvista ja alkaa lukemaan, toistaiseksi oon vaan keksinyt tekosyitä, että ei tarvitisisi lukea. Ihan niin kuin olisi mikään pakko lukea, kun sen pitäisi olla lähinnä itsestään selvyys kun siitä niin paljon kuitenkin tykkään. :D

      Poista

Lähetä kommentti