Elokuva: Aladdin (2019)

Itämaisuutta henkivä, mystinen elokuva näyteltynä. Mikä voisi olla sen parempaa?

Itse en muista lapsuudessa katsoneeni Aladdinia kuin ehkä muutamaan otteeseen, joten muistikuvat juonesta olivat varsin hatarat, kun aloin elokuvaa katsomaan. Elokuva imaisi kuitenkin sisäänsä varsin nopeasti, ja hienosti tehty elokuva päästi vanhan tarinan oikeuksiinsa.

Kaikki alkaa siis siitä, kun Agraban kaduilla elävä, varasteleva Aladdin törmää kadulla prinsessa Jasmineen tietämättä, kuka tämä on. Kun Aladdin lähtee palauttamaan Jasminen rannekorua takaisin palatsiin, huomaa Jafar, sulttaanin paha-aikeinen neuvonantaja, tilaisuutensa koittaneen, ja tästä seikkailu lähtee kunnolla vauhtiin.


Elokuvassa huumori on vahvasti läsnä alusta loppuun asti, eikä kieltämiseen käy sitä, että Henki (Will Smith) on varsin hupaisa tapaus.

Jasmine tuo myös elokuvaan nykyaikaista naisellista tahtoa, sillä hän haluaisi olla seuraava sulttaani, mutta hänen isänsä ja Jafar eivät ajatuksesta pidä, sillä sulttaanin pitäisi olla mies. Jasmine kasvaa elokuvan myötä ja onhan hänellä jopa ihan oma kappalekkin, jossa hän tuo esille sen, että enää hän ei aio olla vain hiljaa, vaan asioiden on aika muuttua.

Vaikka Jasmine on varmasti monen feministin makuun, ja Jasmine lemmikkitiikerineen oli minun lapsuuteni lempihahmo, täytyy minun sanoa, että sympaattisin ilmestys elokuvassa oli ehdottomasti taikamatto.

Vaikka elokuva on hieno, jäi se omaan makuuni paikoin kuitenkin sen verran valjuksi, että siitä on seuraavana päivänä enää vaikea muistaa mitään merkittävää, tai erityistä, joka nostaisi elokuvan omissa silmissäni muita paremmaksi.

Disney on muutenkin alkanut tuomaan vanhoja animaatioelokuvia näyteltyinä versioina valkokankaille, eikä tulevaisuudessa tälle näy loppua. Pidän ajatuksesta, että vanhat elokuvat kokevat päivitystä, mutta osin mieleen tulee, että onko Disneyllä ideat loppu? Täytyy kuitenkin myöntää, että ovathan teräväpiirtoelokuvat paljon mukavampaa katsottavaa, kuin vanhat selvästi piirretyn näköiset elokuvat. Ja kyllähän Disney on varmasti näillä uusilla versioilla tavoitellut aikuisempia katsojia, joiden lapsuudessa kyseiset elokuvat ovat olleet suuressa osassa. Mielenkiinnolla odotan, millaisia tuotoksia tulevaisuus tuo tullessaan.


Arvosana:
✷✷✷

Lue myös:

Kommentit